Eräänä talvisena sunnuntaina 2003 ohjaaja Antti Seppänen teki Forumin parkkihallissa järjestetyllä kirpputorilta jännittävän löydön: kaksi pahvilaatikkoa täynnä kaitafilmejä. Kirpputoreja ja kaitafilmejä harrastava ohjaaja kiinnostui todella kun huomasi koteloihin ja pusseihin käsin kirjoitetut eksoottiset paikannimet: Samarkand, Niagara - jopa Etelämanner. Filmien myyjä ei osannut kertoa niiden sisällöstä mitään, hän kertoi saaneensa filmit sattumalta.

Ohjaaja osti filmit ja katsottuaan niitä hänelle paljastui, että kyseessä oli ällistyttävän monipuolinen kokoelma kaikkialla maailmassa kuvattuja filmejä. Filmit olivat selvästi saman henkilön huolellisesti kuvaamia. Kuka oli halunnut tallentaa nämä hetket? Myrskyn jälkeisen tyvenen, itämaisen tanssijan, sumun Machu Picchussa, lehteä syövän toukan, Manhattanin väreissä kirkuvat valomainokset ja salaperäisesti väreilevän hyörinän jo kadonneissa satamista. Ja toden totta, joukossa oli myös lyhyt Etelämantereella kuvattu filmi, jossa näkyvät pelastuslautat saivat ohjaajan ymmälleen.

Ohjaajassa syntyi polttava tarve selvittää, kuka on matkustanut maailman ääriin ja vuosikymmenien aikana väsymättä kuvannut nämä filmit. Miksi joku on tehnyt sen - ja kuinka on mahdollista että hänen elämänsä ja kokemuksensa ovat myytävänä kirpputorilla kahdessa pahvilaatikossa. Pusseista, joissa filmit oli palautettu kehityksestä, löytyi nimi: Oiva Kovanen, ja osoite Kotkassa. Tämä oli lähtölaukaus kuuden vuoden prosessille.

Tuntemattoman henkilön menneisyyden jäljitteleminen oli kuin salapoliisityötä. Ohjaaja oli kuitenkin astettanut tavoitteekseen oppia tuntemaan Oiva Kovasen, vaikka Kovanen näytti ensi alkuun kadonneen jättämättä jälkeensä mitään muuta kuin kuvaamansa filmit.

Seppänen päätti laittaa kotkalaiseen sanomalehteen ilmoituksen jossa pyysi asiasta jotain tietäviä ilmoittautumaan. Kymen Sanomissa innostuttiinkin tutkimaan asiaa. Kotkassa asuvat Kovaset eivät tunteneet Oiva Kovasta, ei liioin kukaan kaitafilmaajien yhdistyksessä. Lopulta toimittaja Outi Palmu löysi valokuvakauppiaan jolle Oiva oli vienyt filminsä kehitettäväksi ja sitten muitakin hänet tunteneita. Näiden johtolankojen avulla Seppänen jatkoi tutkimuksiaan, jotka johtivat Kovasen kirjoittamien hykerryttävien kirjeiden ja muidenkin yllätysten pariin.

Elokuva Jäävuoren varjoon on kunnianosoitus yhdelle ihmiselle mutta sen avulla käsitellään myös yleisemmin ihmisyyteen, yhteisöllisyyteen ja elämän katoavuuteen liittyviä ajatuksia. Jääkö meistä jälkeen jotain enemmän tai parempaa kuin laatikolliset filmejä - tai pitäisikö jäädä?