Ajankohtaista
06.06.2013Peter von Baghin Muisteja -elokuva elokuvateattereihin
Ohjaaja, elokuvahistorioitsija, kirjailija, professori Peter von Baghin uusin elokuva MUISTEJA nähdään elokuvateattereissa koko Suomessa. 05.06.2013
Häätanssi ja Muisteja Sodankylän elokuvajuhlille
Illumen tuotannoista kaksi on tänä vuonna Sodankylän elokuvajuhlien ohjelmistossa. 03.05.2013
Peter von Bagh palkitaan Amerikassa
San Franciscon elokuvajuhlat luovuttaa 4.5.2013 Mel Novikoff -palkinnon ”legendaariselle cinefiilille Peter von Baghille hänen elämäntyöstään kansainvälisen elokuvan parissa”. 02.05.2013
Ekokaupungin synty -elokuva tuotantoon
Kaupungistumista, ympäristön tuhoutumista ja kiinalaista kapitalismia käsittelevälle, Anna-Karin Grönroosin ohjaamalle elokuvalle Ekokaupungin synty on myönnetty Suomen elokuvasäätiön tuotantotuki. 26.04.2013
Kuninkaan Punikit DOKKLUBILLA
Seppo Rustaniuksen uusin elokuva esitetään ma 29.4 klo 18 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksessa 15.04.2013
Ikimuistoinen ensi-ilta Oulussa
Peter von Baghin uusi elokuva "Muisteja - pieni elokuva 1950-luvun Oulusta" sai maailman ensi-iltansa Oulussa elokuvateatteri Plazassa. 09.04.2013
Ohjaaja Seppo Rustanius 70 vuotta!
Illume onnittelee lämpimästi Seppoa! 11.03.2013
Häätanssi palkittiin Tampere Film Festivalilla
Elokuva sai tuomariston erikoispalkinnon Tampere Film Festivalilla. 21.02.2013
Häätanssi kilpailee FIFDH elokuvafestivaalilla Sveitsissä
Festivaali järjestetään Genevessä 1-10 maaliskuuta 2013. 21.02.2013
Kuninkaan punikit – suomalaisia Muurmannin legioonassa 1918-1919 on valmistunut
Seppo Rustaniuksen elokuva esitetään ensimmäisen kerran kutsuvierasnäytöksessä 26.2.2013. 20.02.2013
Häätanssista Koulukino-paketti
Mohamed El Aboudin elokuvan Häätanssi Koulukino-oppimateriaali on valmistunut. Opettajat voivat käyttää materiaalia kouluissa opetuksen yhteydessä 15.02.2013
Illumen Lordi-elokuva tuotantoon
Antti Haasen ohjaama dokumenttielokuva Lapin hirviöstä, Mr Lordista on saanut Suomen elokuvasäätiön tuotantotukea. 14.02.2013
HÄÄTANSSI -ELOKUVA MENESTYI TANGERIN ELOKUVAFESTIVAALEILLA
Häätanssi sai lauantaina 9.2.2013 kolme kunniamainintaa ”Marokon Oscar” -juhlissa Festival National du Film Tangerissa. 31.01.2013
Häätanssi Tampereella kotimaisessa kilpailussa
Häätanssi on valittu Tampere Film Festivalin kotimaiseen kilpailusarjaan. Sarjassa kilpailee 8 yli 30-min dokumenttielokuvaa. 09.01.2013
Häätanssista puhutaan YLE1 Stradassa perjantaina 11.1.2013
Häätanssista puhutaan YLE1:n Stradassa perjantaina 11.1.2013 klo 21.30. Ohjelman jälkeen katsottavissa myös Yle Areenassa. http://tv1.yle.fi/ohjelmat/kulttuuri/strada 09.01.2013
Keskustelutilaisuus naisten asemasta ja Häätanssi-elokuvan näytös 15.1.
Illume Oy, Road Movies Oy ja Naisjärjestöjen keskusliiton järjestävät elokuvan Häätanssi esityksen sekä keskustelutilaisuuden naisten asemasta tiistaina 15.1.2013 klo 13-17. Tilaisuus järjestetään Suomen elokuvasäätiön KinoK13:ssa (Kanavakatu 12, Helsinki) Paikalla ovat suomalaisten panelistien lisäksi naisjärjestöjen edustajia suoraan Marokosta, jotka tuovat ensi käden tietoa Marokon tilanteesta. 04.01.2013
Häätanssi valittu elokuvafestivaalille Marokkoon
Mohamed El Aboudin elokuva Häätanssi (Dance of Outlaws) on valittu elokuvafestivaaleille Marokkoon. Festival National du Film on Marokon tärkeimpiä elokuvatapahtumia, ja festivaali pidetään Tangerissa helmikuussa. 12.12.2012
Illume joululomalla
Illumen toimisto joululomailee pe 21.12.2012 alkaen ja avaa ovensa taas ke 2.1.2013 03.12.2012
Jäävuoren varjoon DOKKLUBILLA tänään 3.12.2012
DOKKLUB esittää tuoreeltaan Murmanskin Northern Character-dokumenttielokuva ja TV-ohjelma-festivaalilla palkittuja suomalaisia elokuvia.Festivaali pidettiin 20-22.11.2012. 29.11.2012
Häätanssi Dubain elokuvafestivaalilla 9-16.12.2012
Elokuva on valittu kilpailemaan "Muhr Arab Documentary" -palkinnosta 9-16.12.2012. Elokuvan esityspäivät festivaalilla ovat tiistai 11.12 ja torstai 13.12. http://www.dubaifilmfest.com 29.11.2012
Musiikin muisti - lauluja menneiltä ajoilta
YLE Teema esittää joulukuun aikana Mirja Metsolan ohjaaman Musiikin muisti -sarjan toisen osan. Sarja vie meidät suomalaisen kansanlaulun kiehtovaan historiaan upeaäänisten muusikoiden johdatuksella. 26.11.2012
Jäävuoren Varjoon palkittiin Northern Character -festivaalilla Murmanskissa
Antti Seppäsen ohjaama elokuva sai erikoispalkinnon, jonka kunniamainintoina olivat visuaalisuuden lisäksi erikoinen lähestymistapa aiheeseen sekä vilpitön omistautuminen ohjaajan työhön. 15.11.2012
Lordista dokumenttielokuva
Tuotantoyhtiö Illume Oy kehittelee yksinoikeudella dokumenttielokuvaa Suomen ainoasta Euroviisuvoittajasta Lordista. 15.11.2012
Antti Seppäsen Jäävuoren varjoon uusintalähetykset
Jäävuoren varjoon uusintalähetykset Teemalla sunnuntaina 09.12.2012 klo 22:05 ja torstaina 13.12.2012 klo 22:40 01.11.2012
Kusum pe 2.11 Malmitalolla Helsingissä
Katsotaan kahden suomalaisen ohjaajan Intia-aiheisia dokumenttielokuvia klo 18 alkaen. Jouko Aaltosen Kusum esitetään 35mm filmiltä. 22.10.2012
Häätanssi jatkaa Tanskassa CPH:DOXista Århus Filmfestivalille
Århus Filmfestival esittää Mohamed el Aboudin elokuan 'Häätanssi' pe 9.11 ja la 10.11. 18.10.2012
Häätanssi CPH:DOX festivaalilla Tanskassa
Häätanssi kilpailee CPH:DOX festivaalilla Tanskassa 1-11.11.2012 parhaan pohjoismaisen ei-fiktiivisen elokuvan palkinnosta. Esitysajat ovat su 4.11 klo 15 ja ti 6.11 klo 12.30. http://www.cphdox.dk/d/film.lasso?e=1&ser=1933&s=2012006 04.10.2012
Mies ja tuomio uusitaan lauantaina 10.11.2012 klo 11:40 YLE Teemalla
Timo Peltosen dokumentti suomalaisen undergroundin pioneeristä Mattijuhani Koposesta, jonka performanssiesitys vuonna 1968 vei taiteilijan kuritushuoneeseen. 24.09.2012
Liikkumavara Kathmandussa
Annika Grofin palkittu dokumenttielokuva Liikkumavara esitetään LIVING PICTURES festivaalilla Kathmandussa ke 26.9.2012 21.09.2012
DOKUMENTTITUOTANTOYHTIÖ ILLUME JUHLII 25-VUOTISJUHLAVUOTTAAN
Jouko Aaltosen, Heimo Lappalaisen ja Pertti Veijalaisen vuonna 1987 18 m² yksiössä perustama tuotantoyhtiö juhlii 25. toimintavuottaan perjantaina 21.9. 2012. 18.09.2012
ILLUME JA SAIMAAN JUOMATEHDAS YHTEISTYÖHÖN
MAAILMAN YMPÄRI ON ILLUMEN 25-VUOTISEN TAIPALEEN JUHLAJUOMA 13.09.2012
Liput myynnissä
Häätanssi -elokuvan Suomen ensi-ilta 21.9 ja toinen näytös 25.9 R&A festivaalilla on tullut myyntiin Finnkinon teattereihin. Osta liput: www.finnkino.fi 11.09.2012
Valtion elokuvataidetoimikunnan laatutukea 2012 kahdelle Illumen elokuvalle
Jouko Aaltosen elokuva Hyppy ja Ville Suhosen elokuva Jäämarssi -Suomen matkaopas 1941-42 ovat saaneet vuoden 2012 Valtion elokuvataidetoimikunnan myöntämän laatutuen. 05.09.2012
Anna Korhosen 'Tule hyvä tyttö' YLE Teemalla 23.9 ja 27.9
'Tule hyvä tyttö' ensilähetys YLE Teemalla sunnuntaina 23.09.2012 klo 22:05 ja uusinta torstaina 27.09.2012 klo 23:35! 31.08.2012
Hyppy esitetään Winchesterin Yliopiston BASR konferenssissa 8.9.2012
Jouko Aaltosen elokuva Hare Krishna -liikkeen gurusta ja hänen oppilaastaan esitetään vuotuisessa uskonnon tutkijoiden konferenssissa Winchesterin Yliopistolla. 15.08.2012
Häätanssi Nordisk Panoramassa ja R&A -festivaalilla
Häätanssi (Dance of Outlaws) on valittu Nordisk Panorama -festivaalin kilpailusarjaan, joka järjestetään 21-26.9.2012 Oulussa. Elokuva tullaan näkemään myös Rakkautta & Anarkiaa -festivaalilla 20-30.9.2012. Elokuva tulee myös teatterilevitykseen vuoden 2013 alussa. 13.08.2012
'Häätanssi' -elokuvalle palkinto Locarnon elokuvajuhlilla
Mohamed El Aboudin ohjaama dokumenttielokuva 'Häätanssi' (engl. 'Dance of Outlaws') on saanut Premio Zonta Club Locarno -palkinnon Locarnon elokuvajuhlilla. Palkinto myönnetään elokuvalle, jolla on 'ainutlaatuinen yhteiskunnallinen sitoumus', se myönnettiin elokuvan ohjaajalle ja tuottajille Locarnossa lauantaina 11.8.2012. 03.08.2012
Mohamed El Aboudin dokumenttielokuva 'Dance of Outlaws' arvostetun Locarnon kansainvälisen elokuvafestivaalin ohjelmistossa ensi viikolla
Locarnon Semaine de la Critique (Kriitikoiden viikko) -sarjaan valittiin tänä vuonna seitsemän dokumenttielokuvaa. Mohamed El Aboudin ohjaama ja Illume Oy:n tuottama Dance of Outlaws (Häätanssi) valittiin kilpailemaan sarjan parhaan elokuvan palkinnosta ja elokuva saa täten maailman ensi-iltansa Locarnossa 7.8.2012 02.08.2012
Taistelu Turusta 6.8 ja 11.8 YLE TV1
YLE Dokumenttiprojekti esittää uusintana ma 6.8.2012 klo 21.30 ja la 11.8.2012 klo 13.00 Jouko Aaltosen elokuvan 'Taistelu Turusta' 28.05.2012
Illume Oy on valittu Opetus ja kulttuuriministeriön kulttuuriviennin kärkihankkeeksi.
Ohjelman tavoitteena on Illumen osalta dokumenttielokuvan globaalin tuotannollisen yhteistyöverkoston rakentaminen ja kotimaisen dokumenttielokuvatuotannon kansainvälistäminen. 28.05.2012
Illume Oy valittu FinPron Luovimo -kansainvälisyysohjelmaan
Luovimo on luovien alojen kansainvälistymisohjelma, joka aktivoi eri toimialojen ja yritysten välistä yhteistyötä ja tukee konkreettisesti kärkiyritysten kansainvälistä kasvua. 24.05.2012
ETSITÄÄN ELOKUVATEATTERIMUISTOJA
Illume Oy on valmistelemassa elokuvateattereista kertovaa dokumenttielokuvaa. Etsimme kaikenikäisten ihmisten kaikenlaisia muistoja, elämyksiä ja kokemuksia elokuvateattereista. 14.05.2012
Taistelu Turusta tänään 14.5 klo 18 Forssan elävien kuvien teatterissa
Näytösaika klo 18 Ohjaaja Jouko Aaltonen on paikan päällä esityksessä. 27.04.2012
Kenen joukoissa seisot TV1 Vappuna 1.5.2012 klo 11:05
TV1 esittää uusintana Kenen joukoissa seisot Vappuna 1.5.12. klo 11.05 16.03.2012
Antti Seppäsen Jäävuoren Varjoon tv-ensi-illassa
YLE Teema esittää Antti Seppäsen dokumentin Jäävuoren varjoon pääsiäissunnuntaina 8.4. klo 21.55 14.03.2012
YLEISRADIO SENSUROI TSETSEENIDOKUMENTIN
Yleisradio poistaa lauantaina uusintana esitettävästä tsetseenien diasporasta kertovasta VIRTUAALINEN SOTA -dokumentista lainauksen pastori Juha Molarin nettivideosta, jossa Molari toivoo Kavkaz Centerin toimittajien ja tietokoneiden tuhoamista. 12.03.2012
Taistelu Turusta palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla
Jouko Aaltosen elokuva voitti erikoispalkinnon kotimaisessa kilpailusarjassa 09.03.2012
Virtuaalinen Sota ensi-illassa Tampereella 9.3 klo 16.00
Elokuvan jälkeen on keskustelutilaisuus, johon osallistuu päähenkilöt Hazman, Mikael Storsjö sekä Agneta Storsjö, sekä elokuvan ohjaaja Pekka Niskanen ja tuottaka Pertti Veijalainen. 10.02.2012
Peter von Baghin elokuvat saivat erinomaisen vastaanoton Rotterdamissa
Peter von Baghin elokuvat Lastuja ja Helsinki, ikuisesti esitettiin Rotterdamin elokuvajuhlilla 25.1.-5.2.2012 osana ohjaajan laajaa retrospektiivia. Lastuja elokuva on valittu useammallekin viime vuoden parhaita elokuvia luettelevalle listalle. 03.02.2012
Kaksi Illumen elokuvaa Tampereen Filkkareiden kilpasarjassa
Jouko Aaltosen ohjaama, elokuvateatterilevityksessä ollut elokuva Taistelu Turusta sekä Ville Suhosen ohjaus Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941- 42 on valittu Tampereen elokuvajuhlien kotimaisten elokuvien kilpasarjaan. 19.01.2012
Peter von Baghin tuotannolle omistettu 16 elokuvan retrospektiivi Rotterdamin kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla 25.1-5.2.2012
Illumen elokuvista mukana ovat Lastuja -Taitelijasuvun vuosisata (2011) ja Helsinki Ikuisesti (2008). 03.01.2012
Illumen elokuvien näytösajat DocPointissa
Taistelu Turusta: La 28.1 klo 13.00, Kinopalatsi 10 Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42: La 28.1 klo 15.15, Kinopalatsi 10 Lastuja - Taiteilijasuvun vuosisata: Su 29.1 klo 17.00, Orion 21.12.2011
Illume joululomalla
Illumen toimisto sulkeutuu 22.12. klo 11.00 ja avaa ovensa taas 2.1.2012 klo 9 16.12.2011
Taistelu Turusta YLE TV2:n Dokumenttiprojektissa
Jouko Aaltosen Taistelu Turusta saa TV ensi-iltansa sunnuntaina 18.12. 16.12.2011
Askelmerkkejä YLE Teemalla
YLE Teema esittää ensi viikolla Anna Korhosen kolmiosaisen dokumenttisarjan suomalaisen taidetanssin historiasta. 08.12.2011
Illumen elokuvat näyttävästi esillä DocPointissa
11. DocPoint -elokuvafestivaalin kotimaiseen esityssarjaan valittiin Ville Suhosen "Jäämarssi" ja erityisnäytöksiin Jouko Aaltosen Taistelu Turusta ja Peter von Baghin "Lastuja" 20.11.2011
Jäämarssille dokumenttielokuvasarjan pääpalkinto
Ville Suhosen Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 voitti dokumenttielokuvasarjan pääpalkinnon Northern Character elokuvafestivaaleilla Murmanskissa. 14.11.2011
Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 Murmanskissa Northern Character elokuvafestivaaleilla
Ville Suhosen ohjaama Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 kilpailee kansainvälisen Northern Character elokuvafestivaalin kilpasarjassa 14.11.2011
Hennan Leu'dd -dokumenttielokuvaa esitetään ympäri Tunisiaa
Heikki Huttu-Hiltusen Hennan Leu'dd -dokumenttielokuvaa esitetään 25.11. alkaen viidessä eri paikassa ympäri Tunisiaa. 10.10.2011
Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 näytös DOKKLUBilla
Ville Suhosen ohjaama Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 esitetään maanantaina 10.10.2011 Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen DOKKLUBilla 05.10.2011
Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 Ylen Aamu-tv:ssä
Huomenna torstaina 6.10. klo 7.19 Ylen Aamu-tv:ssä: "Jäämarssi-dokumentti synnytti kohun" 29.09.2011
Illumen elokuvia YLE:n kanavilta
Seppo Rustaniuksen Liikkeen mieli ja Ville Suhosen Jäämarssi saavat TV-ensi-iltansa YLE:n kanavilla 20.09.2011
Taistelu Turusta -elokuva osana Kotimaisen elokuvan viikkoa
Jouko Aaltosen ohjaama Taistelu Turusta esitetään Kinopalatsissa osana Kotimaisen elokuvan viikkoa. 19.09.2011
PETER VON BAGHIN LASTUJA NYT DVD:LLÄ
Peter von Baghin tuore dokumenttielokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata on nyt dvd-levityksessä. 14.09.2011
Jäämarssi - Suomen matkaopas 1941-42 ensi-illassa Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla
Ville Suhosen dokumenttielokuva saa ensi-iltansa tiistaina 20.9. Rakkautta ja anarkiaa -festivaaleilla 24.08.2011
Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata Yle Teemalla
Peter von Baghin uusi dokumenttielokuva Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata esitetään Yle Teemalla 10.9.2011 18.08.2011
PETER VON BAGHIN UUSI ELOKUVA ENSI-ILLASSA JUHLAVIIKOILLA
Peter von Baghin dokumenttielokuva Lastuja – taiteilijasuvun vuosisata saa ensi-iltansa Helsingin Juhlaviikkojen erikoisnäytöksessä sunnuntaina 28.8.2011 klo 19 elokuvateatteri Bio Rexissä. 14.06.2011
TAISTELU TURUSTA DVD-LEVITYKSEEN
Suunnattoman suosion saavuttaneen Taistelu Turusta -dokumenttielokuvan dvd-versio tulee myyntiin 17.6.2011 01.06.2011
TAISTELU TURUSTA NÄYTÖKSET 3.-9.6.2011
Turku, Tampere ja Helsinki: vielä ehtii katsomaan! 26.05.2011
Helsinki ikuisesti New Yorkissa
Peter von Baghin dokumenttielokuva Helsinki ikuisesti esitetään New Yorkissa 25.05.2011
TAISTELU TURUSTA NÄYTÖKSET 27.5.-2.6.2011
Taistelu Turusta -elokuvaa näytetään Turussa, Tampereella ja Helsingissä 20.05.2011
TAISTELU TURUSTA NÄYTÖKSET 20.-26.5.2011
Taistelu Turusta -elokuvaa näytetään Turussa, Tampereella ja Helsingissä 12.05.2011
Jäävuoren varjoon Kallio Kukkii -tapahtumassa
Antti Seppäsen elokuva Jäävuoren varjoon esitetään 14.5. klo 21.00 12.05.2011
KENEN TAUTI – PÄÄTTÄJÄT KESKUSTELEVAT
Keskiviikkona 18.5.2011 Turun Kinopalatsissa Taistelu Turusta -elokuvan klo 18 esityksen jälkeen keskustelutilaisuus 03.05.2011
TAISTELU TURUSTA NÄYTÖKSET 6.-12.5.2011
Taistelu Turusta jatkaa elokuvateattereissa 29.04.2011
Taistelu Turusta elokuvateattereissa tänään
Taistelu Turusta aloittaa tänään elokuvateattereissa ympäri Suomen. Helsingissä ensi-iltaviikolle tarjolla mielenkiintoisia keskustelutilaisuuksia. 16.04.2011
Timanttikoirien vuosi 1984 YLE Teemalla
Petri Hakkaraisen ohjaus Timanttikoirien vuosi 1984 esitetään YLE Teemalla lauantaina 16.4. klo 21.00 14.04.2011
TAISTELU TURUSTA ELOKUVATEATTEREIHIN
Jouko Aaltosen ohjaama dokumenttielokuva TAISTELU TURUSTA saa elokuvateatteriensi-illan 29.4.2011. 11.04.2011
Lapsuin ja Lehmuskallion näytelmäelokuva 'Sukunsa viimeinen' teatterilevitykseen Ranskassa
Illume Oy:n tuottama, Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion ohjaama 'Sukunsa viimeinen' lähtee elokuvateatterilevitykseen Ranskassa. 06.04.2011
Kongon Akseli Dokumenttiprojektissa 10.4.2011
Jouko Aaltosen ohjaama Kongon Akseli esitetään 10.4. klo 16.45 Dokumenttiprojektissa YLE TV2 06.04.2011
Timanttikoirien vuosi 1984 Kampus Kinossa ja Virka Galleriassa
Petri Hakkaraisen elokuva Timanttikoirien vuosi 1984 Kampus Kinossa, Jyväskylässä 12.4. ja Virka Galleriassa, Helsingissä 13.4. alkaen 28.03.2011
Taistelu Turusta ensi-ilta la 9.4. klo 19.00 Turun Logomossa
Jouko Aaltosen elokuva Taistelu Turusta saa ensi-iltansa Turussa. Tilaisuuteen jaetaan vapaalippuja. 07.03.2011
Timanttikoirien vuosi 1984 Fest-O-Ramassa, Turussa
Pete Europan ohjaama Timanttikoirien vuosi esitetään 18.3.2011 Turussa Fest-O-Rama -festivaalilla 14.02.2011
Sukunsa viimeiselle Grain à Démoudre -palkinto
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion Sukunsa viimeinen palkittiin Grain à Démoudre - palkinnolla Ranskassa 11.02.2011
Unelmana Karjala uusitaan YLEn Dokumenttiprojektissa
K.J. Kosken dokumenttielokuva Unelmana Karjala esitetään Su 20.2. klo 17.00 TV2:lla 01.02.2011
Sukunsa viimeinen elokuvafestivaaleilla Ranskassa
Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin elokuva esitetään Rencontres cinéma de Manosque -festivaalilla 6.2.2011. 12.01.2011
Sukunsa viimeinen palkittiin Chicagossa
Sukunsa viimeinen on saanut The Liv Ulmann Peace Prize -palkinnon. 12.01.2011
Kenen joukoissa seisot Viron televisiossa
ETV2 esittää Jouko Aaltosen dokumenttielokuvan Kenen joukoissa seisot 13.1.2011 10.01.2011
Turku juhlii Euroopan kulttuuripääkaupunkivuottaan
Dokumenttielokuva Taistelu Turusta osana kulttuuripääkaupungin ohjelmaa. 22.12.2010
Helsinki, ikuisesti uusitaan YLE TV1:llä tammikuun alussa
Peter von Baghin kiitetty kaupunkisinfonia uusitaan 7.1.2011. 17.12.2010
Johannes Lehmuskallio palkittiin parhaasta kuvauksesta Yekaterinburgissa viime viikolla
Pudana - Sukunsa viimeisen kuvaus toi Johannes Lehmuskalliolle palkinnon parhaasta kuvauksesta. 17.12.2010
Helsinki, ikuisesti -elokuvan ensiesitys Wienissä 23.1.2011
Peter von Baghin kaupunkisinfonia esitetään Wienissä ArchFilmMatinée -tapahtumassa tammikuussa. 01.12.2010
Sukunsa viimeinen -elokuva julkaistaan DVD:llä 3.12
Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin ohjaama näytelmäelokuva julkaistaan DVD:llä perjantaina. 01.11.2010
Antti Seppäsen elokuva Jäävuoren varjoon esitetään Kino Union -festivaalilla Kotkassa 12.11
Kotkassa aloittaa marraskuussa uusi kaksipäiväinen elokuvafestivaali, jossa keskiössä ovat työstä kertovat elokuvat. Kotkan Meripäivillä heinäkuussa 2010 esitettiin Antti Seppäsen dokumenttielokuva Jäävuoren varjoon ja nyt se esitetään kotkalaisten toiveuusintana Kino Union -festivaalilla. 27.10.2010
Timanttikoirien vuosi 1984 Rokumenttiin
Pete Europan elokuva Timanttikoirien vuosi 1984 esitetään 18.11. ja 19.11. 2010 Rokumentissa Joensuussa. 26.10.2010
Hengenpelastaja TV1
Jouko Aaltosen dokumenttielokuva Hengenpelastaja uusitaan maanantaina 1.11.2010 klo 13.45, TV1 18.10.2010
Annika Grofin LIIKKUMAVARA -elokuvalle Erasmus EuroMedia:n erityispalkinto
Liikkumavara sai Wienissä viime viikolla pidetyssä Erasmus EuroMedia Awards -palkintogaalassa Special Award for Discource and Politics -erityispalkinnon. 13.10.2010
MEDIA Slate -tukea Illumelle hankekehittelyyn
Illume Oy sai MEDIA Slate-tukea neljälle kehitteillä olevalle dokumenttielokuvalle vuoden 2010 hakukierroksella. 06.10.2010
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva 'Sukunsa viimeinen' esitetään lokakuussa Lontoon elokuvafestivaaleilla
54. BFI London Film Festival järjestetään 13. - 28. lokakuuta. Lippuja netistä: http://www.bfi.org.uk/lff/node/1081 05.10.2010
Lehmuskallioiden elokuva Sukunsa viimeinen festivaaleilla loka-marraskuussa
London Film Festival 13-28.10 Oulun kansainvälinen lasten- ja nuortenelokuvien festivaali 15-21.11 01.10.2010
Donagh Colemanin Kivilaitumet jatkaa festarikierrostaan lokakuussa
Lokakuussa Kivilaitumet nähdään ainakin Amsterdamissa, Torontossa ja New Yorkissa 27.09.2010
Timanttikoirien vuosi 1984 sai kolme lisäesitystä R&A festivaalilla
Lisänäytökset olivat ensi-illan lailla yleisömenestys. Helsingin valloitettuaan elokuva jatkaa Tampereelle, jossa se esitetään DocLoungessa 28.9 27.09.2010
Kongon Akseli kiertää kotimaisilla festareilla syys-lokakuussa
Elokuva esitetään Joensuussa Viscultissa 30.9 ja Turussa Etnia filmifestivaalilla 8.10 10.09.2010
Timanttikoirien vuosi 1984 R&A festivaalilla loppuunmyyty
Timanttikoirien vuosi 1984 -elokuvan ensi-ilta 21.9.2010 Rakkautta & Anarkiaa festivaalilla myytiin loppuun jo kaksi viikkoa ennen ensi-iltaa. Myös ennakkoesitys DocLoungessa 8.9.2010 oli loppuunmyyty. 09.09.2010
Liikkumavara on nimetty ensimmäisenä suomalaiselokuvana Erasmus Awardin palkintoehdokkaaksi
Annika Grofin palkittu dokumentti eduskunnan lainvalmistelusta on nimitetty ensimmäisenä suomalaiselokuvana ehdolle eurooppalaisen Erasmus Awardin saajaksi. 09.09.2010
Sukunsa viimeinen Lontoon elokuvafestivaaleille
Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin Sukunsa viimeinen esitetään lokakuussa Lontoon elokuvafestivaaleilla. Viimeksi suomalainen fiktioelokuva on nähty Lontoossa vuonna 2005, jolloin siellä esitettiin Kari Paljakan Eläville ja kuolleille. 31.08.2010
Kongon Akselin ensiesitys YLE TV2:lla syyskuussa
YLE TV2 Dokumenttiprojekti esittää Jouko Aaltosen Kongon Akselin 22.9.2010 28.08.2010
Helsinki, ikuisesti Ljubljanan elokuvajuhlille marraskuussa
Peter von Baghin kaupunkisinfonia Helsinki, ikuisesti on valittu 21. Ljubljanan elokuvajuhlien ohjelmistoon. 09.08.2010
Jäävuoren varjoon Turun Taiteiden yössä torstaina
Antti Seppäsen dokumenttielokuva Jäävuoren varjoon esitetään Turun Taiteiden yössä 12.8. 04.08.2010
Kivilaitumet uusitaan syyskuun alussa
Donagh Colemanin palkittu dokumenttielokuva Kivilaitumet uusitaan syyskuun alussa YLE TV1:llä. 02.08.2010
Illumen elokuvia kansainvälisillä festivaaleilla elo-syyskussa
Elokuvia osallistuu ainakin NAFAn kansainvälisille elokuvajuhlille Århusissa sekä Sardinian etnografisen elokuvan festivaalille. 29.06.2010
Hennan Leu'dd uusitaan YLE TV1:llä heinäkuussa
Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama, koltansaamelaisesta Hennasta kertova dokumentti uusitaan 14.7. 29.06.2010
Jäävuoren varjoon esitetään Kotkan Meripäivillä heinäkuun lopussa
Antti Seppäsen dokumenttielokuva Jäävuoren varjoon esitetään Kotkan Meripäivillä 30.7.2010. 15.06.2010
Punk - Tauti joka ei tapa -dokumentti esitetään jälleen YLE TV2:lla
YLE TV2 Dokumenttiprojekti esittää Jouko Aaltosen musiikkidokumentin keskiviikon myöhäisillassa 21.7.2010 klo 22.55. 31.05.2010
Sukunsa Viimeiselle kaksi palkintoa Polar Lights -elokuvafestivaaleilla Murmanskissa
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uusi näytelmäelokuva on voittanut kaksi palkintoa Polar Lights -elokuvafestivaaleilla Murmanskissa. 26.04.2010
Sukunsa viimeisen Joensuun ensi-ilta toukokuun alussa
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uusi, nenetsinkielinen elokuva esitetään Joensuussa 7.5. 23.04.2010
Kolme Illumen elokuvaa Suomen Pariisin Instituutin dokumenttisarjassa kesäkuussa
Suomen Pariisin Instituutti järjestää esityssarjan suomalaisista dokumenttielokuvista yhteistyössä DocPointin kanssa. 19.04.2010
Sukunsa viimeinen Naiskulttuuripäivillä Tampereella tänä lauantaina
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva Sukunsa Viimeinen esitetään osana Naiskulttuuripäivien ohjelmistoa Tampereella 24.4. 19.04.2010
Seppo Rustaniukselle Illume-palkinto
Illume on myöntänyt Seppo Rustaniukselle palkinnon pitkän ohjaajantyön johdosta. 12.04.2010
Sukunsa viimeiselle pääpalkinto Ranskan Créteilin festivaalilla
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion elokuva Sukunsa viimeinen on voittanut pääpalkinnon arvostetulla Créteilin elokuvafestivaalilla Ranskassa. 06.04.2010
Jäävuoren varjoon Joensuun Dokklubilla tässä kuussa
Antti Seppäsen Jäävuoren varjoon esitetään osana Joensuun Dokumenttiklubin ohjelmistoa 22.4. 11.03.2010
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion haastattelu YLE Radio 1:ssä huomenna perjantaina
YLE Radio 1 lähettää osana Kultakuume-ohjelmaa Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion haastattelun kello 15:15 alkaen. 05.03.2010
Sukunsa viimeinen jatkaa elokuvateattereissa Helsingissä, Turussa ja Tampereella
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uusi nenetsinkielinen näytelmäelokuva Sukunsa viimeinen jatkaa elokuvateattereissa. 25.02.2010
Sukunsa Viimeinen elokuvateattereissa 26.2. alkaen!
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uusi, nenetsinkielinen näytelmäelokuva Sukunsa Viimeinen saa teatteriensi-iltansa 26.2. Helsingissä, Turussa ja Tampereella 01.02.2010
Jäävuoren varjoon DocPointin jatkoilla Malmitalolla torstaina
Malmitalolla esitetään kotimaisten dokumenttien parhaita paloja torstaina 4.2.2010. 22.01.2010
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uutuuselokuva Sukunsa viimeinen Berliinin elokuvajuhlille
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uutuuselokuva on valittu Generation Kplus-kilpailusarjaan Sukunsa viimeinen Berliinin elokuvajuhlille. 19.01.2010
Tita Jänkälän uusi elokuva Toinen Ovi on valittu FIFA-festivaaleille Kanadaan
Tita Jänkälän uusi elokuva Toinen Ovi on valittu FIFA Festival International du Film sur l'Art-festivaaleille Kanadaan 12.01.2010
Liikkumavaralle kaksi Jussi-ehdokkuutta
Annika Grofin ohjaama dokumentti Liikkumavara on Jussi-ehdokkana kahdessa sarjassa 12.01.2010
Musiikin Muisti - kansansoitinvideosarja sai ensi-iltansa 11.1.
Musiikin Muisti - kansansoitinvideosarja sai ensi-iltansa Sibelius-Akatemian kamarimusiikkisalissa. 07.01.2010
Illumelle valittu uusi työntekijä
Venla Hellstedt aloittaa apulaistuottajan toimessa 13.1.2010. 04.01.2010
DocPointin esitysaikataulu varmistunut
DocPoint - Helsingin Dokumenttielokuvafestivaalin vuoden 2010 esitysaikataulu on varmistunut. 04.01.2010
Kivilaitumet uusitaan TV1:llä torstaina 21.1
Donagh Colemanin paimentolaisdokumentti uusitaan YLE TV1:llä 21.1.2010 kello 15:50. 18.12.2009
Peter von Baghin Helsinki, ikuisesti noteerattiin vuoden parhaimpien elokuvien listalla
Elokuvalehti Sight & Sound julkaisi uudessa numerossaan monien maineikkaimpien kriitikkojen top5-listat vuoden 2009 elokuvista. 09.12.2009
Liikkumavara Tennispalatsissa ensi maanantaina
Annika Grofin eduskuntadokumentti esitetään ensi maanantaina 14.12. Tennispalatsissa kello 20.45 08.12.2009
Kongon Akseli Doc Loungessa torstaina 10.12.
Ravintola Bellyssä järjesttävässä Doc Loungessa esitetään torstaina Jouko Aaltosen ohjaama Kongon Akseli. 03.12.2009
Kongon Akseli ja Jäävuoren varjoon valittu DocPoint -dokumenttielokuvafestivaaleille
Jouko Aaltosen Kongon Akseli ja Antti Seppäsen Jäävuoren varjoon on valittu ensi vuoden alussa järjestettävän DocPoint-festivaalin ohjelmistoon. 03.12.2009
Kivilaitumien ensiesitys TV 1:llä keskiviikkona 30.12.2009
Donagh Colemanin paimentolaisdokumentti saa ensiesityksensä TV 1:llä keskiviikkona 30.12.2009. 23.11.2009
Liikkumavaralle kunniamaininta Arktisen Upeeta -festivaaleilla
Annika Grofin ohjaama ja Illumen tuottama, eduskunnan toiminnasta kertova dokumenttielokuva Liikkumavara sai kunniamaininnan Arktisen Upeeta -festivaaleilla. 20.11.2009
Illumen elokuvia Maailman hienoimmat elokuvat -tapahtumassa
Kallio kipinöi -tapahtuman yhteydessä järjestettävässä Maailman hienoimmat elokuvat -tapahtumassa esitetään Illumen tuottamia elokuvia. 12.11.2009
Illume Oy etsii työntekijää
Haemme tekijää tuotantotöihin. 04.11.2009
Tule hyvä tyttö Oulun kansainvälisillä lasten- ja nuortenelokuvien festivaaleilla
Tule hyvä tyttö esitetään Oulussa keskiviikkona 18.11 kello 10 sekä sunnuntaina 22.11. kello 15 02.11.2009
Antti Seppäsen esikoisohjaus esitetään Kiinassa Nordox-festivaaleilla 22. ja 25.11.
Antti Seppäsen esikoisohjaus Jäävuoren varjoon esitetään Pekingissä pohjoismaisten dokumenttielokuvien festivaaleilla 22. ja 25.11 30.10.2009
Lyypekin elokuvapäivien esitysaikataulu varmistunut
Tule hyvä tyttö esitetään 5.11, Jäävuoren varjoon 7. ja 8.11 29.10.2009
Peter von Baghin kaupunkisinfonia avaa NICE-festivaalin
Peter von Baghin kaupunkisinfonia Helsinki, ikuisesti on valittu Liverpooliin Ison-Britannian pohjoismaiseen taiteeseen ja kulttuuriin keskittyvän NICE-festivaalin avauselokuvaksi. 28.10.2009
Arktisen Upeeta -festivaalin esitysaikataulu on varmistunut
Illumen elokuvia Arktisen Upeeta -festivaaleilla torstaina 19.11 ja lauantaina 21.11 23.10.2009
Liikkumavara uusitaan Dokumenttiprojektissa joulukuun alussa
Annika Grofin ohjaama jännittävä dokumentti eduskunnan toiminnasta uusitaan Dokumenttiprojektissa 2.12. 20.10.2009
Punk - Tauti joka ei tapa -musiikkidokumentin ensiesitys Dokumenttiprojektissa marraskuussa
Jouko Aaltosen pitkä musiikkidokumentti esitetään YLE TV2:n Dokumenttiprojektissa 11.11.2009. 09.10.2009
Jäävuoren varjoon ja Tule hyvä tyttö valittu Kettupäiville
Antti Seppäsen Jäävuoren varjoon ja Anna Korhosen Tule hyvä tyttö on valittu Kettupäivien ohjelmistoon. 07.10.2009
Illumen elokuvia Arktisen Upeeta -festivaalille Jyväskylään
Kolme Illumen tuottamaa elokuvaa on valittu Jyväskylässä vuosittain järjestettävälle Arktisen Upeeta -festivaalille. 05.10.2009
Liikkumavaralle laatutukea
Illumen tuottamalle ja Annika Grofin ohjaamalle Liikkumavaralle on myönnetty elokuvan laatutukea. 29.09.2009
Tule hyvä tyttö valittu Oulun kansainvälisille lasten- ja nuortenelokuvien festivaaleille marraskuussa
Anna Korhosen ADHD-tyttö Ringasta kertova dokumenttielokuva on valittu Oulun kansainvälisille lasten- ja nuortenelokuvien festivaaleille marraskuussa. 28.09.2009
Jäävuoren varjoon ja Tule hyvä tyttö Lyypekin elokuvapäiville marraskuussa
Illumen tuottamat dokumenttielokuvat Jäävuoren varjoon ja Tule hyvä tyttö on valittu Lyypekin elokuvapäivien ohjelmistoon. 28.09.2009
Jäävuoren varjoon Nordox 2009 -festivaaleilla Kiinassa
Hiljattain ensiesityksensä saanut, Antti Seppäsen ohjaama Jäävuoren varjoon -dokumenttielokuva esitetään osana Nordox 2009 -festivaalin ohjelmistoa marras-joulukuussa. 09.09.2009
Antti Seppäsen esikoisohjaus Jäävuoren varjoon sai ensiesityksensä 3.9.
Laivakonemestari Oiva Kovasen elämästä kertova dokumenttielokuva keräsi kutsuvierasnäytökseen SESsin auditoriossa runsaasti katsojia. 02.09.2009
Tositarina: Mutanen Kurajoelta YLE TV1:llä 15.9.
Illume Oy:n tuottama ja Susanna Chazalmartinin ohjaama Mutanen Kurajoelta esitetään YLE TV1:n Tositarina -ohjelmapaikalla 15.9.2009. 17.08.2009
Jouko Aaltosen elokuvia Suomen Pariisin Instituutin esityssarjassa
Suomen Pariisin Instituutin Zoom sur...-sarja esittelee suomalaisen nykyelokuvan ammattilaisia nyt viidettä kertaa. 04.08.2009
Kivilaitumille Grand Prix -palkinto Cervino Cinemountain Film Festivalilla
Donagh Colemanin paimentolaisdokumentille festivaalin tärkein Grand Prix Cervino Cinemountain Conseil De La Valee -palkinto 30.07.2009
Parhaat ystävykset kesäuusintaan YLE TV1:lle
Jerzy Sladkowskin ohjaama Parhaat ystävykset uusitaan YLE TV1:llä elokuussa. 11.06.2009
Illumen elokuvia kesäuusinnoissa YLE TV1:llä
Jouko Aaltosen dokumenttielokuvat Neljä elämää seitsemällä merellä ja Lähettiläät uusitaan kesän aikana YLE TV1:llä. 08.06.2009
Sukunsa Viimeinen -elokuvalle on avattu omat internetsivut
Anastasia Lapsuin ja Markku Lehmuskallion uudelle, pitkälle näytelmäelokuvalle on avattu omat internetsivut. 03.06.2009
Ajankohtainen Liikkumavara-dokumentti 2K-kopiona Tennispalatsissa
Annika Grofin Liikkumavara esitetään 2K-kopiona Tennispalatsissa maanantaina 8.6. klo 18.00. 08.05.2009
Laivavanhus Pitkäpaadesta kertova dokumentti esitetään uusintana TV1:llä kesäkuussa.
TV1 esittää Jouko Aaltosen Neljä elämää seitsemällä merellä uusintana lauantaina 13.6. 21.04.2009
Illumelle TeMen Reiluin Työnantaja -palkinto
Illume Oy sai Teatteri- ja Mediatyöntekijät ry TeMen Reiluin Työnantaja 2008 -palkinnon. 27.03.2009
Tule hyvä tyttö-ensi-ilta
Tule hyvä tyttö-elokuva sai ensi-iltansa SES:in auditoriossa 25.3.2009. 09.03.2009
Liikkumavaralla huima menestys Tampereella
Annika Grofin eduskuntatyötä seuraava dokumentti Liikkumavara palkittiin Tampereen elokuvajuhlilla kahteen otteeseen. Tunteita herättänyt Liikkumavara sai parhaan elokuvan pääpalkinnon yli 30 minuuttisten kotimaisten elokuvien sarjassa. Myös festivaaliyleisö äänesti Liikkumavaran festivaalien parhaaksi kotimaiseksi elokuvaksi. 19.02.2009
Punk - Tauti joka ei tapa valittu Singaporen elokuvafestivaaleille
Singaporen tärkein elokuvatapahtuma järjestetään 14.-25.4. 13.02.2009
Illumen elokuvat Tampereen elokuvajuhlilla
Tampereen elokuvajuhlien esitysaikataulu on varmistunut. 11.02.2009
Paimentolaisdokumentti Kivilaitumet Festival International Jean Rouch -festivaaleille
Himalayan paimentolaisista kertova, Donagh Colemanin ohjaama dokumenttielokuva Kivilaitumet on valittu Festival International Jean Rouch, Bilan du Film Ethnografique -festivaalin ohjelmistoon. 10.02.2009
Markku Lehmuskallio ja Anastasia Lapsui ohjaavat seuraavaksi fiktion
Suomen elokuvasäätiö on myöntänyt tuotantotuen Markku Lehmuskallion ja Anastasia Lapsuin pitkälle näytelmäelokuvalle Sukunsa Viimeinen. 04.02.2009
Annika Grofin Liikkumavara Ylen Dokumenttiprojektissa 11. ja 15.2.
Liikkumavara on ainutlaatuinen kurkistus eduskunnan kulissien taakse. 02.02.2009
Kivilaitumet esitetään helmikuussa Himalaya Film Festival -elokuvafestivaaleilla.
Donagh Colemanin Kivilaitumet on osa Himalaya Film Festivalin ohjelmistoa helmikuussa. 02.02.2009
Kivilaitumet Dialektus 2009 -festivaaleille
Donagh Colemanin Kivilaitumet on valittu Dialektus 2009 -elokuvafestivaaleille Budapestiin. 30.01.2009
Kivilaitumet, Liikkumavara ja Helsinki, ikuisesti valittu Tampereen elokuvajuhlien kotimaiseen kilpailusarjaan
Illumen tuotannoista Tampereen elokuvajuhlilla kilpailevat tänä vuonna Donagh Colemanin Kivilaitumet, Annika Grofin Liikkumavara sekä Peter von Baghin Helsinki, ikuisesti. 20.01.2009
Peter von Baghille Rakentamisen Ruusu 2008
Peter von Baghille luovutettiin Rakentamisen Ruusu 2008 -palkinto 13.1.2009. 20.01.2009
Uhrit 1918 esityssarjassa Pariisin Suomi-Instituutissa
Seppo Rustaniuksen ohjaama Uhrit 1918 on mukana Pariisin Suomi-Instituutin vuoden ensimmäisessä elokuvaesityssarjassa. 15.01.2009
Liikkumavaralle laaja teatterilevitys
Annika Grofin poliittinen trilleri Liikkumavara saa pitkälle dokumentille harvinaisen laajan teatterilevityksen. 15.01.2009
Mies ja tuomio Uudessa Kinossa TV1:llä 22.02.2009
Timo Peltosen dokumentti Mattijuhani Koposesta uusitaan Uudessa Kinossa YLE TV1:llä sunnuntaina 22.02.2009 12.01.2009
Annika Grofin elokuva Liikkumavara ensi-iltaan
Annika Grofin poliittinen trilleri Liikkumavara saa ensi-iltansa DocPointissa 07.01.2009
Kivilaitumet -elokuvan Euroopan ensi-ilta DocPoint -festivaaleilla
Donagh Colemanin elokuva Kivilaitumet saa Euroopan ensi-iltansa DocPoint -festivaaleilla torstaina 22.1.2009. 15.12.2008
Karjalainen kiirastuli Dokumenttiprojektissa 17.12.2008
Seppo Rustaniuksen Karjalainen kiirastuli esitetään YLE TV 2:lla 17.12.2008 15.12.2008
Parhaat ystävykset -elokuvan uusinta TV1:llä la 27.12.08 klo 13:10
Jerzy Sladkowski:n ohjaama elokuva Parhaat ystävykset uusitaan TV1:llä la 27.12.08 klo 13:10 12.12.2008
Kivilaitumet valittu Worldfilm 2009 – Tartu Festival of Visual Culture -festivaaleille maaliskuussa
Donagh Colemanin elokuva Kivilaitumet on valittu Worldfilm 2009 - Tartu Festival of Visual Culture -elokuvafestivaaleille maaliskuussa. 12.12.2008
Neljä elämää seitsemällä merellä -elokuvalle uusintaesitys
Neljä elämää seitsemällä merellä -elokuvalle uusintaesitys YLE TV 1:llä lauantaina 20.12.2008 klo 08:05. 12.12.2008
Liikkumavara, Kivilaitumet ja Helsinki, ikuisesti DocPointiin
Illumen tuottamat elokuvat Liikkumavara, Kivilaitumet ja Helsinki, ikuisesti on valittu DocPoint 2009 dokumenttielokuvafestivaaleille. 10.12.2008
Helsinki, ikuisesti -elokuva TV1:llä to 25.12.08 klo 18:30
Peter Von Baghin elokuvan Helsinki, ikuisesti ensiesitys TV1:llä to 25.12.08 klo 18:30 09.12.2008
Kyytiä Moosekselle -elokuva 27.12.2008 YLE TV 1
Kaija Juurikkalan ohjaama Kyytiä Moosekselle esitetään YLE TV 1:llä 27.12.2008 04.12.2008
Illumen elokuvia YLE Dokumenttiprojektissa
UNELMANA KARJALA 16.12.2008 klo 22.05 KARJALAINEN KIIRASTULI 17.12.2008 klo 23.20 17.11.2008
Kahdelle Illumen tuottamalle dokumenttielokuvalle kunniamaininta Arktisen Upeeta -festivaaleilla
Punk - Tauti joka ei tapa ja Uhrit 1918 saivat kunniamaininnat Jyväskylässä pidetyillä Arktisen Upeeta -festivaaleilla. 14.11.2008
Helsinki, ikuisesti esitetään Kallio Kipinöi -elokuvaillassa 21.11
Elokuva esitetään 21.11. klo 18.30 Kinaporin juhlasalissa, Hämeentie 58 (Kinaporinkatu 9). 06.11.2008
Hennan Leu'dd esitettiin Suomen Ranskan instituutissa Pariisissa
Heikki Huttu-Hiltusen ohjaama Hennan Leu'dd esitettiin Images de la nuit polaire esityssarjan merkeissä 4.11.2008 09.10.2008
Illumen elokuvia kotimaisilla festareilla
Kettupäivät, Arktinen Vimma, Arktisen upeeta, Rokumentti. 09.10.2008
Punk - Tauti joka ei tapa on valittu Nordic Film Days -festareille Lübeckiin
50th Nordic Film Day Lübeck järjestetään 29.10. - 2.11.2008. 05.10.2008
Gazan nuori Freud FST:llä
Gazan nuori Freud esitetään FST:llä maanantaina 6.10. kello 21:50. 03.10.2008
Unelmana Karjala sekä Mies ja Tuomio valittu 1001 Documentary film festival -ohjelmistoon Turkkiin
1001 Documentary Film Festival järjestetään Turkissa, Istanbulissa 13-19.11.2008. Illumen elokuvista Unelmana Karjala, sekä Mies ja tuomio valittiin festivaalin ohjelmistoon. 01.10.2008
Punk - Tauti joka ei tapa festareilla marraskuussa
Arktinen Vimma 5-9.11.2008, Rovaniemi Rokumentti 14-16.11.2008, Joensuu Arktisen upeeta 13-16.11.2008, Jyväskylä 25.09.2008
Kivilaitumet Margaret Mead -festivaaleille
Kivilaitumet (Stone Pastures) on valittu Margaret Mead -elokuvafestivaaleille. Myös ohjaaja Donagh Coleman osallistuu festivaaleille. 22.09.2008
Liikkeen mieli Loikka-festareille
Valkokangas taipuu tanssielokuville Helsingissä 3.-4.10. elokuvateatteri Andorrassa, Eerikinkatu 11. Ohjelmistossa on mukana Seppo Rustaniuksen elokuva Liikkeen Mieli. Elokuvan esitys on perjantaina 3.10 klo 17.30 alkavassa näytössarjassa. 19.09.2008
Neljä Rustaniuksen elokuvaa esitetään Joensuussa 27.9
Pohjois-Karjalan alueellisen elokuvayhdistyksen Dokumenttielokuvaklubi järjestää lauantaina 27.9 Kansalaissota -aiheisen elokuvatapahtuman, joka koostuu neljästä Seppo Rustaniuksen vuoteen 1918 liittyvästä elokuvasta. 09.09.2008
Syytteitä Utopistille Tie Vienaan Symposiumissa
Seppo Rustaniuksen Syytteitä Utopistille esitettiin Tie Vienaan Symposiumissa. 09.09.2008
Helsinki, ikuisesti Laterna Magica -festivaaleilla
Peter von Baghin kaupunkisinfonia Helsinki, ikuisesti esitettiin Laterna Magica -festivaaleilla. 09.09.2008
Helsinki, ikuisesti -elokuvalle kaksi ylimääräistä esitystä
Suuren suosion johdosta Helsingin juhlaviikot tarjosi Peter von Baghin Helsinki, ikuisesti -elokuvasta vielä kaksi ylimääräistä esitystä. 09.09.2008
PUNK - Tauti joka ei tapa -elokuvalle Musixinen pääpalkinto
PUNK - Tauti joka ei tapa -elokuva voitti elokuun lopulla järjestetyn kansainvälisen Musixine-festivaalin pääpalkinnon. 18.08.2008
Karjalainen Kiirastuli esillä Maailman parhaat elokuvat -tapahtumassa
Seppo Rustaniuksen ohjaama ja käsikirjoittama elokuva Karjalainen Kiirastuli (2002) esitetään Koko teatterissa 29.8 klo 18.00 08.08.2008
”Blatnoi Mir – Varkaitten maailma” mukana oopperan konserttiesityksessä
Helsingin juhlaviikot esittää Kristiina Helinin ohjauksena ja Esa-Pekka Salosen johdolla Janáčekin oopperan Kuolleesta talosta. Esityksen visualisoinnissa käytetään Jouni Hiltusen ohjaaman Blatnoi Mir -dokumenttielokuvan kuvamateriaalia. Ooppera perustuu Dostojevskin muistelmateokseen "Kirjeitä kuolleesta talosta", jonka hän kirjoitti omien karkoituskokemustensa pohjalta. 08.08.2008
Peter von Baghin Helsinki -elokuva ensi-iltaan
Peter von Baghin dokumenttielokuva Helsinki, ikuisesti saa ensi-iltansa Helsingin juhlaviikoilla 15.8. klo 18.30 Bio Rexissä. 07.08.2008
Uhrit 1918 Bay Street filmifestivaaleille
Seppo Rustaniuksen elokuva UHRIT 1918 on valittu Bay Street elokuvafestivaaleille. Bay Street festivaali järjestetään 11-14.9.2008 Ontariossa, Kanadassa. Lisätietoa festivaalista: www.baystreetfilmfestival.ca 06.08.2008
Illumen tekemiä tilaustöitä esillä Merikeskus Vellamossa Kotkan satamassa
Merikeskuksessa sijaitsee Suomen Merimuseo, jonne Illume on tehnyt tilaustyönä videoseinät jäänmurtajasta. 24.07.2008
Punk - Tauti joka ei tapa työväen musiikkitapahtumassa Valkeakoskella
Työväen Musiikkitapahtuma Valkeakoskella esittää Jouko Aaltosen elokuvan Punk - Tauti joka ei tapa lauantaina 26.7.2008 klo 16 Kirjaslammen tanssilavalla. 16.07.2008
Punk - Tauti joka ei tapa Musixineen
Jouko Aaltosen Punk -elokuva on valittu kansainväisen Musixine musiikkielokuvakilpailuun ainoana Suomalaisena elokuvana. Tapahtuma järjestetään Oulun musiikkivideofestivaalin yhteydessä. PUNK - TAUTI JOKA EI TAPA -elokuvan esitysajat ovat 20.8 klo 20 sekä 22.8 klo 14.

