Tuhansien raitojen miehet.

Uusi elokuva studiomuusikoista

23.10.2017

Suomalaisten studiomuusikoiden kultakausi alkoi 1960-luvulla ja kesti 1990-luvun vaihteeseen. Studioiden ydinbändiksi muodostui joukko huippuammattilaisia, jotka soittivat valtaosan päivän iskelmistä. Olemme kaikki kuulleet heidän soittoaan lukemattomilla hittilevyillä, mutta muusikot itse ovat jääneet suurelle yleisölle tuntemattomiksi. Heistä kertoo Tommi E. Virtasen dokumenttielokuva Tuhansien raitojen miehet – Suomen kompin tarina.

Elokuvan ensi-ilta on torstaina 26.10.2017 klo 21 G Livelabissa (Yrjönkatu 3). Paikalla on elokuvassa esiintyviä veteraanimuusikkoja ja elokuvan tekijöitä. Näytös on osa Muusikkojen liiton Ikiliikkuja-klubia, jossa illan aloittaa elokuvassakin esiintyvä kitaristi Timo Kämäräinen klo 19.

Kultakaudella studioiden ydinryhmäksi valikoitui pieni porukka, jota kaikki tuottajat halusivat käyttää. Heidän avuihinsa kuuluivat koko populaarimuusikin tyylikirjon hallinta ja erinomainen nuotinlukutaito. Kapellimestarien käsissä nämä rautaiset ammattilaiset olivat kuin muovailuvahaa, jotka luovuudellaan pystyivät tarjoilemaan aina kulloiseenkin levytykseen tarvittavat soundit ja kompit.
 
Elokuvassa Suomen kompiksi itseään nimittänyt ydinryhmä kokoontuu yli 20 vuoden tauon jälkeen studioon soittamaan ja tarinoimaan. Pääosissa nähdään tuhansilla levyillä soittaneet studioketut: rumpali Tapani ”Nappi” Ikonen, basisti Heikki ”Häkä” Virtanen, kosketinsoittaja Olli ”Puppe” Ahvenlahti, kitaristi Juha Björninen, rumpali Vesa Aaltonen sekä kitaristi Janne Louhivuori, joka vastaa myös dokumentin musiikin tuotannosta ja orkesterin johdosta.

Elokuvassa tärkeä rooli on myös legendaarisella kitaristilla Heikki Laurilalla, jonka ykkösasema Gramexin soitettujen raitojen listalla on ollut pitkään täysin lyömätön. Eläkepäiviään viettävä 83-vuotias Laurila tavataan hänen nykyisessä kodissaan Nizzassa. Elokuvassa ovat mukana myös taustalaulajien eliittiin kuuluneet Irma Tapio ja Marjo-Riitta Kervinen. Heidän äänensä on jokaiselle suomalaiselle tuttu lukemattomien hittien ja mainosten kuoroista. Komppiryhmissä naisia ei vielä tuolloin nähty.
 
Tämän hetken yhden käytetyimmän studiomuusikon, Anssi Nykäsen, tarinankertojan kyvyt pääsevät myös esille tässä elokuvassa. Nykäsen tanakka komppi on tahdittanut tuhansia iskelmiä ja rockbiisejä 1980-luvulta lähtien. Ääneen pääsevät myös pitkän linjan äänittäjät Risto Hemmi ja Hämis Hämäläinen sekä kapellimestarit Markku Johansson, Esa Nieminen ja Kassu Halonen. Yleisradion arkiston helmet kuvittavat tarinoita.
 
Ohjelman on ohjannut ja käsikirjoittanut musiikkijournalisti Tommi E. Virtanen, jonka aiempiin töihin lukeutuu useita tv-dokumentteja sekä tietokirjoja. Kuvauksesta vastaa Jani Kumpulainen, leikkauksesta Antti Tuomikoski ja äänisuunnittelusta Jukka Nurmela. Elokuvan on tuottanut Jouko Aaltonen ja Illume Oy, ja sitä ovat rahoittaneet Musiikin edistämissäätiö ja Muusikkojen liitto. Se on tehty yhteistyössä Yleisradion kanssa, joka tulee esittämään elokuvan myöhemmin syksyllä.
 

Lisätiedot, tiedustelut ja pressikuvat:
 

Tuotantopäällikkö Jenny Timonen, Illume Oy
jenny.timonen@illume.fi, p. 09 1481489
 

Tiedottaja Sanni Kahilainen, Muusikkojen liitto
sanni.kahilainen@muusikkojenliitto.fi