Selviytyjät Yle TV1:llä

10.10.2016

Juho Liljan ja Nga Thu Vu-Liljan ohjaama dokumenttielokuva Selviytyjät (2010) esitetään uusintana 6.11. klo 22:50, jonka jälkeen se on katsottavissa Yle Areenassa.

”Selviytyjät” kertoo elämästä pienessä Pohjois-Vietnamilaisessa kylässä. Markkinatalous on saapunut ja peltotyöt vaihtuneet pienyrittäjän arkeen. Vaatimatonta romukauppaa pyörittävä sotaveteraani ja kylän johtava liikemies joutuvat uusien haasteiden eteen, kun maailmanlaajuinen talouskriisi yllättää Vietnamin. Kyläradion poliittinen julistus jatkuu kuin paikalleen juuttunut levy, kun samaan aikaan ihmiset etsivät ratkaisua taloudelliseen ahdinkoonsa. Elokuvan henkilöt ovat monessakin mielessä selviytyjiä.