Ompelijatar Sodankylän suosikkeja

16.06.2015

Ville Suhosen uusi dokumenttielokuva "Ompelijatar" esitettiin ennakkonäytöksessä Sodankylän elokuvajuhlilla. festivaalin kaksi näytöstä esitettiin täysille saleille ja ohjaaja Ville Suhonen pääsi vastaamaan yleisön kysymyksiin. Ensi-iltansa elokuva saa syksyllä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla.

"Suhonen luo paitsi Koskisen herkän henkilökuvan hänen kirjeittensä ja muistiinpanojensa pohjalta, myös kokonaisen aikakauden hahmotuksen sisällissodan loppupäivistä jatkosodan aikaan. Merkittävintä on, että hän luo faktoista, tunnelmoimatta hetkekäkään, katsojaa koskettavaa puhdasta tunnetta" - Veli-Pekka Makkonen / Midnight Sun Film Festival


Elokuva kertoo miten köyhän, puolikuuron naisen elämä johtaa vääjäämättömään lopputulokseen nuoressa itsenäisessä Suomessa. Hänet pidätetään punakaartin naiskomppanian jäsenenä vuonna 1918 ja tuomitaan vankileirille. Siitä lähtien hän on merkitty, "yhteiskunnalle vaaralliseksi luokiteltu". Hän toimii 1920-luvulla aktiivisesti helsinkiläisissä vasemmistolaisissa nuorisoseuroissa, vetää kirjallisuustoimikuntaa, kirjoittaa järjestölehtiin.

Valtiollisella poliisilla on kaikki oikeudet puuttua radikaaliin toimintaan: kansakunnan yhtenäisyys tulee taata keinolla millä hyvänsä. 1930-luvun alussa kommunistien toiminta kielletään lailla ja sitä mukaa paranoia lisääntyy. Valpo tarkkailee ja raportoi tuhansien ihmisten elämää. Petturuuden ja sankaruuden erosta tulee häilyvä.  

Martta Koskinen ei tee koskaan itsestään numeroa, mutta hänet ilmiannetaan moneen kertaan. hän tutustuu vankilassa Hertta Kuusiseen, pääsee sitä kautta sivistyneistön piireihin, työskentelee ahkerasti ompelijattarena mm. kirjailija Hella Wuolijoelle. Hän auttaa aina kykyjensä mukaan nuorempiaan ja jatkosodan aikanan sodastakieltäytyneitä tinkien omasta vaatimattomasta elintasostaan. 

Hän ryhtyy viestinviejäksi maanalaiselle vastarintaliikkeelle, jonka toiminta on lähes olematonta, paljolti pienen piirin keskinäistä kinastelua. Hän piilottelee kommunistien johtohenkilöä, Hertta Kuusisen sulhasta, Yrjä Leinoa. Jäätyään kiinni hän kieltäytyy paljastamasta mitään. 

Martta Koskinen on viimeinen valtiovallan Suomessa teloittama nainen. Häntä pidetään maanpetturina, vakoilijana, vihollisen kätyrinä. Joillekin hän on mielipidevanki, toisinajattelija, pasifisti.

"Ompelijatar" on ihmisoikeustarina 70 vuoden takaa ja samalla tarina nuoresta Suomesta. 

Teaser: https://www.youtube.com/watch?v=v8oUrY2ZDNw
www.ompelijatarelokuva.fi