Tommi E. Virtanen

Tommi E. Virtanen (s. 1971) on musiikkijournalisti, joka on ohjaajantöiden lisäksi työskennellyt niin tuottajana kuin kuvaajanakin. Tietokirjailijana häneltä on julkaistu kuusi teosta. Parhaiten hänet tunnetaan kuitenkin musiikkiaiheisista dokumenttielokuvistaan.
”Melodian Mestari, Kassu Halonen” (2022) on kerännyt jo noin 1 000 000 katsojaa ja onkin näin yksi Yleisradion kaikkien aikojen katsotuimmista kulttuuridokumenteista. Kassu Halonen on yksi menestyneimmistä iskelmäsäveltäjistämme.
Esseemuotoinen dokumenttielokuva, ”Hiljaisuus… ja äänen synty” (2022), käsitteli tinnituksesta kärsivän jazzkitaristi Teemu Viinikaisen kautta hiljaisuuden teemaa. Keskusteluissaan näyttelijä Hannu-Pekka Björkmanin kanssa taiteilijat pureutuvat esittävän artistin sielunmaisemaan syvemminkin.
”Tuhansien Raitojen Miehet – Suomen Kompin tarina” (2017) kertoo suomalaisten studiomuusikkojen kulta-ajasta 1970–80-luvuilla. Elokuva keräsi yli 500 000 katsojaa Ylen kanavilla.
Muista dokumenteista mainittakoon Tosi Tarina -dokumentit: Jimi Sumén – ”Sairaus parantaa” (YLE TV1, 2011) sekä Minä ja Sami (YLE TV1, 2010), jotka molemmat käsittelivät MS-tautia eri näkökulmista. Basaari-dokumentti Karuselli – Carousel” kertoi jazzmuusikko ja jazzsäveltäjä Heikki Sarmannosta (YLE TV1, 2003).
Virtanen on ohjannut myös Ylelle kymmeniä yhteiskunnallisia lyhytdokumentteja, kuten monikulttuurisuudesta ja suvaitsevaisuudesta kertovat Kohtaamisia- (2011–2013) ja Samassa veneessä -lyhytdokumenttisarjat (2007). Yhteensä sarjojen 80 osaa keräsivät yli kaksi miljoonaa katsojaa. Vuonna 2017 Yle FST:lle Suomen 100-vuotisjuhlavuoden tiimoilta valmistunut Finlandia Road Trip esitteli lyhytdokumenttien kautta nuoria biisintekijöitä.

Tietokirjoissaan Virtanen on keskittynyt musiikkiaiheisiin. Ensimmäinen elämäkerta, kansantaiteilija Jope Ruonansuun ”Aatteleppa ite!” (Gummerus) ilmestyi vuonna 2006. Tuorein kirja on arvostelumenestys Suomalaiset sähkökitaristit, joka syntyi yhdessä Pekka Laineen kanssa.

Spesifinä intohimona Virtasella on ollut vanhan kuplettiperinteen ylläpitäminen, jonka tiimoilta hän on esiintynyt Maitopojat -duonsa kanssa mm. kirjastoissa. Esitykseen kuuluu olennaisena osana kuplettiperinteestä kertominen.

Elokuvat

Takaisin ohjaajiin