Monsterimies saa Amerikan festivaaliensi-iltansa

27.10.2015

Antti Haasen ohjaama ja Illume Oy:n tuottama ”Monsterimies”-dokumenttielokuva sai maailman ensi-iltansa Rovaniemellä vuosi sitten. Lapista käynnistyi elokuvan maailmanvalloitus, joka on kuluneen vuoden aikana yltänyt Amerikkaan saakka. Kanadassa Vancouverissa DOXA-festivaalilla kansainvälisen ensi-iltansa saanut elokuva on valittu myös arvostetun Austin Film Festivaalin pitkien dokumenttielokuvien kilpasarjaan Yhdysvalloissa. Austin Film Festivaali tunnetaan ”käsikirjoittajien festivaalina”, joka valitsee esitettäväksi vuoden parhaita vahvaan tarinan kerrontaan pohjautuvia elokuvia. Ohjaaja Antti Haase on paikalla Monsterimiehen molemmissa näytöksissä edustamassa elokuvan työryhmää ja vastaa yleisön kysymyksiin näytösten jäkeen. Australiassa siirtolaise na vuosina 1995-2000 asunut Haase on erityisen kiinnostunut tapaamaan näytösten yhteydessä pohjoismaisia Amerikan siirtolaisia.

Esitysajat:

 Näytös 1                                       Näytös 2

    10/31/2015                                  11/3/2015

12:30 PM                                         9:45 PM

Alamo Drafthouse Village                  Galaxy Highland 9

”Monsterimies” on dokumenttielokuva pojasta, joka halusi olla hirviö. Se on tarina Lordista ja bändin maailman luoneesta Tomi Putaansuusta. On kulu nut viisi vuotta Suomen ensimmäisestä Euroviisuvoitosta, bändillä on satojen tuhansien eurojen velat, eikä keikkamyynti enää vedä. Monsterimies kertoo dramaattisin kääntein etenevän, koskettavan tosi tarinan uskosta unelmiin.

Monsterimies on Illume Oy:n Venla Hellstedtin ja Jouko Aaltosen tuotantoa yhdessä Film i Väst:n (Ruotsi) JAB Film AS:n (Norja) ja Common Ground Picturesin (Ruotsi) kanssa. Elokuva oli kotimaisessa teatterilevityksessä syksyllä 2014 ja se on esitetty DocPoint, Rokumentti sekä Rakkautta ja Anarkiaa–festivaalien ohjelmistossa. Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta myönsi maaliskuussa 2015 Monsterimies-elokuvalle laatutukea, jota myönnetään ’taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuotta jalle’.

Raadin mukaan ’Dokumenttielokuva muusikko-ja showmies Lordista avaa kiinnostavalla tavalla sitä, miten pitkäjänteistä työntekoa, millaista intohimoa ja persoonaa vaatii Mr Lordin tapaisen kansainvälisen tason viihdeilmiön rakentaminen ja ylläpitäminen. Suosion kipeys tuntuu katsojan sydämessä asti’.

Kevään ja kesän aikana elokuva on kiertänyt elokuvafestivaaleilla mm. Norjassa, Virossa, Latviassa, Kolumbiassa, Etelä-Afrikassa ja Kreikassa sekä esitetty TV-kanavilla Ruotsissa ja Puolassa. Syksyn ai kana ”Monsterimies” nähdään maailman kolmanneksi suurimman, kansainvälisesti merkittävän elokuvafestivaali CPH:DOX:in ohjelmistossa Kööpenhaminassa. Lisäksi elokuvan esityksiä on tulossa Hollantiin ja Ranskaan.

Elokuvan tv-versiota Iso-Britanniassa levittää englantilainen Journeyman Pictures.

Elokuvan trailer: www.youtube.com/watch?v=xpIayzStWnl

Elokuvan kotisivu: www.monsterimies.fi

Elokuvan FB-sivu: www.facebook.com/Lordifilm

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Jenny Timonen / Illume Oy jenny.timonen@illume.fi 050 411 01 45