Monsterimies kansainväliseen ensi-iltaan DOXA-festivaalilla Vancouverissa

16.04.2015

Would you love a monsterman / Could you understand beauty of the beast?
– Monsterman, Lordi (2002)

Ohjaaja Antti Haase on paikalla festivaalilla 4.-11.5.2015 ja haastateltavissa.

Antti Haasen dokumenttielokuva Monsterimies juhlistaa kansainvälistä ensi-iltaansa lauantaina 
9.toukokuuta 2015 DOXA-dokumenttielokuvafestivaalilla Vancouverissa. Monsterimies on dokumenttielokuva pojasta, joka halusi olla hirviö. Se on tarina Lordista ja bändin maailman luoneesta Tomi Putaansuusta. On kulunut viisi vuotta Suomen ensimmäisestä Euroviisuvoitosta, bändillä on satojen tuhansien eurojen velat, eikä keikkamyynti enää vedä. Monsterimies kertoo dramaattisin kääntein etenevän, koskettavan tosi tarinan uskosta unelmiin.

Monsterimies on Illume Oy:n Venla Hellstedtin ja Jouko Aaltosen tuotantoa yhdessä Film i Väst:n (Ruotsi), JAB Film AS:n (Norja) ja Common Ground Picturesin (Ruotsi) kanssa. Elokuva oli kotimaisessa teatterilevityksessä syksyllä 2014 ja se on esitetty DocPoint sekä Rakkautta ja Anarkiaa –festivaalien ohjelmistossa. Elokuva esitetään Viron taidemuseossa Kumussa 20.5.2015. Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta myönsi maaliskuussa 2015 Monsterimies -elokuvalle laatutukea, jota myönnetään taiteellisesti korkeatasoisen ja laadukkaan elokuvan tai muun kuvaohjelman tuottajalle. Raadin mukaan ’Dokumenttielokuva muusikko- ja showmies Lordista avaa kiinnostavalla tavalla sitä, miten pitkäjänteistä työntekoa, millaista intohimoa ja persoonaa vaatii Mr Lordin tapaisen kansainvälisen tason viihdeilmiön rakentaminen ja ylläpitäminen. Suosion kipeys tuntuu katsojan sydämessä asti’.

Monsterimies Ainoa virallinen dokumenttielokuva Lordista, suomalaisesta kansallissankarista, luovasta hirviönerosta, joka voitti bändeineen Suomelle ensimmäisen Euroviisu-tittelin. Elokuvassa päästään ensimmäistä kertaa kulissien taakse, missä voiton myötä bändin johtohahmo Mr. Lordi, rovaniemeläinen Tomi on kokenut suuren menestyksen ja massojen hyväksynnän. Kahden vuoden jälkeen Lordista on tehty kaupallinen brändi, mutta Tomi kärsii totaalisesta romahduksesta eikä pysty luomaan uutta. Paine onnistua on suuri sekä fanien että suuren yleisön taholta.

Ohjaaja Antti Haase: ”Leikin supersankarileikkejä 1980-luvun alkupuolella Rovaniemen Syväsenvaaran taikametsissä Tomi Putaansuun ja muiden korttelimme lasten kanssa. Haluan ymmärtää miksi minusta kasvoi aikuinen, mutta Tomista ei koskaan. Minulle Lordi ei ole vain lateksipelle, joka esittää yksinkertaisia hard rock renkutuksia vuosikymmenten takaa. Olen löytänyt hirviöystäväni maskin takaa luovan neron ja piilotetun maailman täynnä kauneutta, kauheutta, komediaa ja tragediaa.”

www.monsterimies.fi

Facebook: www.facebook.com/Lordifilm
Traileri: https://www.youtube.com/watch?v=xpIayzStWnI&feature=youtu.be
Haastettelupyynnöt, esikatselulinkit ja muu lehdistömateriaali:

Venla Hellstedt, Illume Oy
venla.hellstedt@illume.fi
puh. (09) 148 1489,
www.illume.fi