Matka jatkuu nähtävillä huhtikuussa

Matka jatkuu nähtävillä huhtikuussa

29.03.2021

Liisa Helmisen ohjaus ja Illumen tuotanto Matka jatkuu esitetään huhtikuussa Yle Areenassa, sekä Yle Teemalla. 

Matka jatkuu on dokumenttielokuva kuudesta suomalaisesta nuoresta aikuisesta, heidän kasvustaan lapsuuden leikeistä nykyhetken vaativaan aikuisuuteen. Elokuva on jatko-osa Liisa Helmisen dokumenttielokuvalle Matka on pitkä (1993), joka seuraa vuoden ajan kuutta lasta heidän siirtyessään päiväkodista kouluun ensimmäiselle luokalle.
Matka jatkuu tuo samat kuusi lasta uudelleen kameran eteen tutuille kuvauspaikoille 24 vuotta myöhemmin. Silloiset ekaluokkalaiset tapaavat nyt kolmekymppisinä aikuisina lapsuutensa maisemissa entisessä päiväkodissaan. Ystävyys on säilynyt läpi vuosien. Kun he katsovat yhdessä aikaisemmin kuvattua dokumenttia, eletyn matkan vaiheet nousevat esiin. Mitä haasteita ja valintoja he ovat kohdanneet, missä he toimivat nyt? Mitä he odottavat tulevaisuudelta, mitä he ajattelevat elämästä?

Myös elokuvan ensimmäinen osa Matka on pitkä tulee huhtikuussa Yle Areenaan ja Yle Teemalle.