Illumen elokuville laatutukea

09.03.2015

Valtion audiovisuaalinen taidetoimikunta on myöntänyt elokuvan laatutukea Illume Oy:n kolmelle, vuonna 2014 valmistuneelle dokumenttielokuvalle. Leena Kilpeläisen elokuvalle ”Sokurovin ääni” myönnettiin 25 000 euroa, Heikki Huttu-Hiltusen elokuvalle ”Himmlerin kanteleensoittaja” 16 000 euroa ja Antti Haasen ”Monsterimies”-elokuvalle 10 000 euroa.

”Sokurovin ääni” etsii venäläisen elokuvaohjaaja Aleksander Sokurovin elokuvamaailmaa ja elämänkatsomusta hänen henkilönsä ja elokuviensa kautta. Elokuva sai ensi-iltansa arvostetulla Locarnon kansainvälisillä elokuvajuhlilla elokuussa 2014.


”Himmlerin kanteleensoittaja” on dokumenttielokuva suomalaisesta opiskelijasta Yrjö von Grönhagenista, joka päättää lähteä Sorbonnen yliopistosta kävelläkseen Pariisista Helsinkiin keväällä 1935. Matkan varrella, Saksassa, hän tapaa Heinrich Himmlerin, joka on kiinnostunut suomalaisesta kanteleesta. Himmler palkkaa Yrjön tutkijaksi Ahnenerbe-instituuttiin etsimään arjalaisuuden juuria Suomen Karjalan runolauluperinteestä.

Monsterimies on dokumenttielokuva pojasta, joka halusi olla hirviö. Se on tarina Lordista ja bändin maailman luoneesta Tomi Putaansuusta. On kulunut viisi vuotta Suomen ensimmäisestä Euroviisuvoitosta, bändillä on satojen tuhansien eurojen velat, eikä keikkamyynti enää vedä. Monsterimies kertoo dramaattisin kääntein etenevän, koskettavan tosi tarinan uskosta unelmiin.

Toimikunta myöntää laatutukea elokuvan tai muun kuvaohjelman tuotantoyhtiöille tai vastaaville yhteisöille. Tuen tarkoituksena on monipuolistaa kotimaista elokuva- ja muuta kuvaohjelmatuotantoa ja kohottaa sen laatua. Laatutuen perusteena on elokuva tai muu kuvaohjelma, jonka julkinen ensiesitys on ollut edellisen vuoden aikana. Laatutukea jaettiin yhteensä puoli miljoonaa euroa Tampereen elokuvajuhlien yhteydessä Tampereen raatihuoneella.

www.illume.fi
www.thevoiceofsokurov.com
www.monsterimies.fi