Tie tuntemattomaan

Tie tuntemattomaan kertoo venäläisten sotilaiden kohtalosta Suomen sisällissodan myrskyissä. Sodan syttyessä Suomessa oli noin 40 000 venäläistä sotilasta, joista 10 000 jäi valkoisen Suomen alueelle. Mannerheim lupasi antau on ohjaaja Seppo Rustaniuksen monivuotisen ja sitkeän työn tulos. Rustanius on kolunnut arkistot, penkonut kuvakokoelmat ja etsinyt käsiinsä vielä elossa olleet todistajat ja asianosaiset. Tuloksena on kolme rankkaa ja koskettavaa dokumenttielokuvaa. Sisällissota on kansakunnan kehityksessä traumaattinen perustapahtuville venäläisille vapaan pääsyn kotimaahansa. Toisin kävi: suurin osa sotilaista suljettiin vankileireille. Valkoiset teloittivat satoja, mahdollisesti jopa tuhansia aseista riisuttuja venäläisiä sotilaita. Monelle vankikuljetus koitui tieksi tuntemattomaan.

1918 trilogia tuma, johon palataan aina uudestaan. Jokaisen sukupolven täytyy määritellä kantansa siihen. Siksi Rustaniuksen 1918 trilogia on jatkuvasti ajankohtainen ja tärkeä dokumenttisarja.

Tietoja

Alkuperäinen nimi No way home
Alkuperäiskieli Suomi
Genre Dokumenttielokuva / 1918 trilogia
Tuotantovuosi 1996
Tuotantomaa Suomi
Kesto 64 min

Tekijät

Ohjaus Seppo Rustanius (myös käsikirjoitus)
Käsikirjoitus Seppo Rustanius, Jouko Aaltonen & Jouni Eerola
Elokuvaus Pekka Aine
Äänitys Jouko Aaltonen, Erkki Seiro
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Heikki Valpola
Leikkaus Sara Nummiala-Tuuhea
Tehosteet Mikko Laakso
Miksaus Pentti Enänkoski & Martti Turunen
Lukija Eriikka Magnusson
Musiikin äänitys Reino Aaltonen
Kuvausassistentti Pertti Veijalainen
Värinmäärittely Reino Siren
Typografia Pirjo Puolakka & Mia Keurulainen
Trikkikuvaus Raimo Hiltunen
Asiantuntija (tutkija) Jouni Eerola
Asiantuntija (professori) Jaakko Paavolainen
Tuotantoassistentti Sari Marttinen
Tuottaja Jouko Aaltonen & Jarmo Jääskeläinen

Esitykset ja palkinnot

Festivaalit

  • 01.01.1996 Tampereen elokuvajuhlat
  • 30.11.-0001 Sotaelokuvafestivaali, Bio Rex, Helsinki
  • 30.11.-0001 Tampereen elokuvajuhlat 2003

Takaisin elokuviin