Punaiset esiliinat

Osa 1918-trilogiaa. Punaiset esiliinat on elokuva naisista Suomen punakaartissa 1918. Sodan syttyessä myös naiset liittyivät punakaarteihin. Heitä oli erilaisissa tehtävissä: huoltojoukoissa, sairaanhoitajina, vartiointitehtävissä ja taistelutoiminnassa. Aseisiin tarttuneet naiset saivat hurjan ja peräänantamattoman maineen. Heitä pelättiin ja vihattiin valkoisella puolella. Tässä elokuvassa sodassa mukana olleet naispunakaartilaiset kertovat tarinansa.

1918 trilogia on ohjaaja Seppo Rustaniuksen monivuotisen ja sitkeän työn tulos. Rustanius on kolunnut arkistot, penkonut kuvakokoelmat ja etsinyt käsiinsä vielä elossa olleet todistajat ja asianosaiset. Tuloksena on kolme rankkaa ja koskettavaa dokumenttielokuvaa. Sisällissota on kansakunnan kehityksessä traumaattinen perustapahtuma, johon palataan aina uudestaan. Jokaisen sukupolven täytyy määritellä kantansa siihen. Siksi Rustaniuksen 1918 trilogia on jatkuvasti ajankohtainen ja tärkeä dokumenttisarja.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Red aprons
Alkuperäiskieli Suomi
Genre Dokumenttielokuva / 1918 trilogia
Tuotantovuosi 1997
Tuotantomaa Suomi
Kesto 65 min

Tekijät

Ohjaus Seppo Rustanius (myös käsikirjoitus)
Elokuvaus Pekka Aine
Äänitys Jouko Aaltonen & Erkki Seiro
Äänisuunnittelu Olli SOinio
Sävellys Heikki Valpola
Leikkaus Olli Soinio
Kuvausassistentti Pertti Veijalainen
Äänitehosteet & miksaus Tarja Laaksonen
Värinmäärittely Reino Siren
Musiikin äänitys Timo Hintikka
Asiantuntija Jouni Erola, Jaakko Paavolainen, Marja Piiroinen-Honkanen
Typografia Seppo Savolainen
Trikkikuvaus Seppo Rintasalo
Tuottaja Jouko Aaltonen

Esitykset ja palkinnot

Festivaalit

  • 01.01.1997 Tampereen elokuvajuhlat
  • 30.11.-0001 DocPoint
  • 30.11.-0001 Sotaelokuvafestivaali, Bio Rex, Helsinki

Takaisin elokuviin