Punaorvot valkoisessa Suomessa

Punaorvot valkoisessa Suomessa 1918-trilogian kolmas osa, kertoo mitä tapahtui niille 20 000 punaorvolle, jotka verinen sisällissota jätti jälkeensä. Punaorpojen sankka joukko yritettiin sijoittaa ja sopeuttaa valkoiseen Suomeen. Lapsia siirrettiin Pohjanmaalle uudelleen kasvatettavaksi, perustettiin punaorpokoteja ja osa eli niukkaa elämää äitinsä tai sukulaistensa hoivassa. Tässä elokuvassa virallisen historian unohtamat punaorvot saavat vihdoinkin äänensä kuuluville.

1918 trilogia on ohjaaja Seppo Rustaniuksen monivuotisen ja sitkeän työn tulos. Rustanius on kolunnut arkistot, penkonut kuvakokoelmat ja etsinyt käsiinsä vielä elossa olleet todistajat ja asianosaiset. Tuloksena on kolme rankkaa ja koskettavaa dokumenttielokuvaa. Sisällissota on kansakunnan kehityksessä traumaattinen perustapahtuma, johon palataan aina uudestaan. Jokaisen sukupolven täytyy määritellä kantansa siihen. Siksi Rustaniuksen 1918 trilogia on jatkuvasti ajankohtainen ja tärkeä dokumenttisarja.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Red Orphans in White Finland
Alkuperäiskieli Suomi
Tekstityskieli Englanti
Genre Dokumenttielokuva / 1918 trilogia
Tuotantovuosi 1999
Tuotantomaa Suomi
Kesto 55 min

Tekijät

Ohjaus Seppo Rustanius (myös käsikirjoitus)
Käsikirjoitus Seppo Rustanius & Olli Soinio
Elokuvaus Pekka Aine & Pertti Veijalainen
Äänitys Jouni Hiltunen & Heikki Innanen
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Heikki Valpola
Leikkaus Timo Linnasalo
Kuvausassistentti Jari Heintie
Asiantuntija Kimmo Keskinen
Negatiivinleikkaus Helena Selin
Värimäärittely Heikki Vastamäki
Typografia Seppo Savolainen
Trikkikuvaus Seppo Rintasalo
Tuottaja Jouko Aaltonen

Esitykset ja palkinnot

Festivaalit

  • 01.01.1999 Kettupäivät
  • 30.11.-0001 Sotaelokuvafestivaali, Bio Rex, Helsinki
  • 30.11.-0001 Tampereen elokuvajuhlat 2000

Takaisin elokuviin