Valokuvataiteilijana tunnetun Saku Soukan esikoiselokuva Kapina elämän puolesta kuvaa Suomen Elokapina-yhteisön sinnikästä kamppailua elinkelpoisen maapallon puolesta. Elokuvan päähenkilö on kollektiivinen liike, josta muutama aktivisti on enemmän esillä.
Pitkä dokumenttielokuva seuraa tapahtumia tiiviisti kahden vuoden ajan niin Lapin aapasuolla kuin Helsingin kaduillakin. Elokuvassa Elokapina vaatii oikeudenmukaisempaa elämää, jossa osa ihmisistä ei taloudellisia voittoja tavoitellessaan riistäisi muilta mahdollisuutta kestävään tulevaisuuteen. Elokuvan henkilöt peräänkuuluttavat vastuunkantoa ilmastokriisiä ja luontokatoa eniten kiihdyttäviltä. Esimerkiksi suomalaisia metsäjättejä he vaativat kohtuullistamaan puidenhakkuumääriä.
Kapinallisilla on vaikeuksia yhteensovittaa omaa moraaliaan ja lakipykäliä ilmastokriisin ja luontokadon kiihtyessä uhkaavasti. Pyrkiessään saavuttamaan tavoitteensa Elokapinalla on yhtenä keinona väkivallaton kansalaistottelemattomuus. He käyttävät omia kehojaan, joilla he blokkaavat tehtaita, tuotantovälineitä ja katuja. Elokapina saa elokuvassa osakseen kritiikkiä, ja raivokkaitakin reaktioita tulee esiin. Katsoja pääsee arvioimaan erilaisia kannanottoja. Virkavalta asettaa rajat mielenosoituksille paikoin koviin otteisiin turvautuen. Kapinalliset kokevat, että heidän mielenosoitusoikeuttaan rajoitetaan liikaa, jotta yhteiskunta voisi jatkaa häiriöttömästi kuten ennenkin – ”business as usual” -tyyliin.
Putkaan ja oikeuteen joutuminen on osa kapinallisten strategiaa, koska siten he saavat enemmän huomiota esiinnostamilleen epäkohdille. He toimivat kansalaistottelemattomuuden perinteen mukaisesti omilla nimillään ja kasvoillaan yrittämättä paeta. Välillä on epäselvää, että mikä on lainmukaista mielenosoittamista, ja mikä kansalaistottelemattomuutta. Kiinniotot, putkareissut ja sakot eivät ole kapinallisille helppo juttu. Varsinkaan kun he lisäksi joutuvat välillä raivoamisen, uhkailun ja lopulta myös väkivallan kohteeksi. Mitä tämä kaikki tekee tulevaisuudesta huolestuneiden nuorten ihmisten psyykkeille?
Tietoja
Alkuperäinen nimi |
Saari |
Alkuperäiskieli |
Suomi, Englanti |
Tekstityskieli |
Englanti, Suomi |
Genre |
Dokumenttielokuva |
Tuotantovuosi |
2025 |
Kesto |
80 min |
Tekijät
Ohjaus |
Saku Soukka (myös käsikirjoitus) |
Käsikirjoitus |
Saku Soukka & Maria Rannanheimo |
Elokuvaus |
Saku Soukka |
Äänitys |
Saku Soukka, Lou Strömberg, Ilkka Kunttu |
Äänisuunnittelu |
Kirka Sainio |
Sävellys |
Eero Pulkkinen |
Leikkaus |
Antti Tuomikoski F.C.E. |
Käännös |
Tiina Kinnunen |
Grafiikka |
Matti Kunttu & Lauri Toikka |
Kakkoskamera |
Maria Rannanheimo |
Lisäkuvaukset |
Kai Jokela, Joonas Kokkonen, Eeva Rajakangas, Emma Kähkönen, Joni-Matti Kusmin, Elokapina |
Dronekuvaus |
Kai Jokela, Iida Tukeva |
Dramaturgi |
Jenni Kaunisto |
Leikkausassistentti |
Heli Kota, James Coker |
Puomittaja |
Maria Rannanheimo, Roni Varis, Johannes Heikkilä, Aarni Pitkänen, Ilkka Peltola |
Miksaus |
Olli Pärnänen, Kirka Sainio |
Värimäärittely |
Antti Peltoranta |
DCP |
Kari Mankinen |
Taloushallinto |
Natalia Fuksman & Irina Kempinen, Rantalainen |
Tuotantoassistentti |
Elmo Kaikkonen, Illume Oy |
Vastaava tuottaja |
Jouko Aaltonen, Illume Oy |
Esitykset ja palkinnot
Festivaalit
- 23.09.2025 Rakkautta & Anarkiaa
Tuotanto