Rakentajat

Rakentajat seuraa 2-3 vuoden ajan eri kulttuureista tulevien ihmisten unelmien törmäämistä todellisuuteen Uruguayn pampalle kohoavan sellutehtaan monikansallisella työmaalla.

Yksi maailman suurimmista sellujäteistä, UPM rakentaa Uruguayhin 2,5 miljardin dollarin tehtaan tuottamaan pehmopaperisellua Kaukoidän markkinoille. Sellutehtaan ja sen uruguaylaisen infran rakentaminen on osa globaalia ilmiötä, jossa eurooppalaiset osaajat ovat valmiita matkustamaan tuhansia kilometrejä tekemään urakkaa vieraaseen kulttuuriin. Kohtaamiset paikallisen väestön kanssa vaihtelevat romansseista tappeluihin, työtaisteluihin ja mielenosoituksiin. Kuka saa vakituisen työn ja kuka jaksaa rankoissa oloissa monivuotisen projektin loppuun?

Kulttuurista riippumatta, kaikilla on kuitenkin jokin pieni henkilökohtainen unelma, jonka haluaa työnsä kautta toteuttaa; puolison saaminen, oma talo, hieno auto, jne. Elokuva kuvaa ihmisiä heidän arkipäiväsine unelmineen valtavan suomalaisen tehdasprojektin ympärillä. Samalla elokuva kertoo miten työn pakeneminen yksiltä luo toisille mahdollisuuksia.

Millaisia ongelmia syntyy, kun eri maailmojen unelmat törmäävät?

Mihin maailmamme on menossa?

Tietoja

Genre Dokumentti
Tuotantovuosi 2024
Kesto 80 min

Tekijät

Ohjaus Arto Koskinen (myös käsikirjoitus)
Käsikirjoitus Jyrki Kaipainen
Elokuvaus Antti Hellstedt

Tuotanto

  • Jouko Aaltonen, Illume Oy

Takaisin elokuviin