Melodian mestari – Kassu Halonen

Kalervo ”Kassu” Halosen (s. 1953) elämästä kertovassa dokumentissa avataan säveltäjäsuuruuden valtavaa kontribuutiota suomalaiselle kevyelle musiikille. Kiinnostavinta ovat kuitenkin kuluneen vuoden tapahtumat. Melodian mestari on löytänyt 66-vuotiaana uuden vaihteen elämässään ja innostunut toteuttamaan pitkäaikaisen haaveen säveltää sinfonia.

Halosen ura on vertaansa vailla millä tahansa mittareilla arvotettuna. Ansiosta voidaan puhua Halosesta yhtenä kaikkien aikojen merkittävimmistä suomalaisista säveltäjistä Jean Sibeliuksen ja Toivo Kärjen rinnalla. Halonen on viime vuodet pysytellyt poissa julkisuudesta ja keskittynyt säveltämisen ohella huolehtimaan Oulujärven Manamansalossa sijaitsevan Kassu Halonen Taidetalon toiminnasta. Nyt Halonen on valmis kertomaan uransa vaiheista, jotka sisältävät useita kiinnostavia käänteitä aina klassisen muusikon uran hylkäämisestä viihdemusiikin jättimenestyksiin ja kansainvälisiin seikkailuihin.

Halosen meriitit ovat aikuisväestölle hyvässä muistissa, mutta tunnistavat nuoremmatkin sellaiset radioaalloille jääneet klassikot kuin Surun pyyhit silmistäni, Rentun ruusu ja Sydämeeni joulun teen. Niiltä ei ole kukaan voinut välttyä. Halosen levytetty tuotanto käsittää yli 1 500 sävellystä – joista yli tuhannen laulun tekstittäjänä on ollut Vexi Salmi. Niiden esittäjinä on sellaisia suomalaisten rakastamia taiteilijoita kuin Irwin Goodman, Kirka Babitzin, Tapani Kansa, Vesa-Matti Loiri ja Arja Koriseva. Jari Sillanpään debyyttialbumi (1995) oli menestys, jota ei ole ylitetty. Se on edelleen Suomen musiikkihistorian myydyin levy uskomattomalla yli 272 000 albumin määrällä. Niin ikään Kirkan jättimenestys, Surun pyyhit silmistäni, on Suomen kansan kolmanneksi eniten ostama levy. Manamansalon saaressa sijaitsevassa Kassu Halosen Taidetalon seinällä roikkuukin noin 70 kultalevyä.

Manamansalo saari sijaitsee Oulujärvessä, Vaalan kunnassa. Halonen onkin Kainuun suurmiehistä se toinen, Urho Kekkosen pitäessä kiistatonta ykköspaikkaa. Maineesta kertoo miehen nimeä kantavan kulttuurikeskuksen lisäksi valtava, yli kahdeksanmetrinen näköispatsas, joka on saanut Halosen meriittien lisäksi innoitusta Manamansalon tarusta jättiläisten saarena. Maailmalla Halonen on yksi menestyneimmistä suomalaisista säveltäjistä. Kreikassa Surun pyyhin silmistäni on noussut käännösbiisinä ikivihreiden joukkoon ja Kiinassa Halosen laulut ovat jatkaneet voittokulkuaan. Dokumentti on tuotannossa ja se valmistuu loppuvuodesta 2021.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Melodian mestari – Kassu Halonen
Alkuperäiskieli suomi
Genre Musiikkidokumentti
Tuotantovuosi 2022
Tuotantomaa Suomi
Kesto 55 min
Traileri https://vimeo.com/manage/videos/693849409

Tekijät

Ohjaus Tommi E. Virtanen (myös käsikirjoitus)
Käsikirjoitus Tommi E. Virtanen
Esiintyjät Kassu Halonen Vesa Aaltonen Martin Alvarado Renne Angelvuo Juha Björninen Jari Eskola Miia Hämäläinen Kisu Jernström Marjo-Riitta Kervinen Janne Louhivuori Anssi Nykänen Vexi Salmi Jari Sillanpää Hannele Sinagra Dan Tigerstedt
Elokuvaus Jarkko M. Virtanen, Joni Juutilainen, Kerttu Hakkarainen, Marko Kyllönen, Johannes Niva, Henri Sorsa, Tommi E. Virtanen
Äänitys Jukka Nurmela, Joonatan Hietanen, Joonas Juntunen, Rasmus Pietilä, Samuli Rosenberg, Tommi E. Virtanen
Äänisuunnittelu Jukka Nurmela
Sävellys Aarne Riikonen /TÖI-studio
Leikkaus Antti Tuomikoski
Grafiikka Vilunki 3000
Tuotantopäällikkö Oona Saari, Illume Oy
Apulaisleikkaaja Heli Kota
Värimäärittely Veikko Ruuskanen / TOAST
Online, DCP masterointi Kari Mankinen / TOAST

Esitykset ja palkinnot

TV-esitykset

  • 01.09.2022 Yle Teema
  • 28.07.2022 Yle TV1
  • 11.07.2022 Yle TV1
  • 25.04.2022 Yle TV1
  • 23.04.2022 Yle TV1
  • 20.04.2022 Yle Teema
  • 19.04.2022 Yle Teema
  • 18.04.2022 Yle TV1
  • 14.04.2022 Yle Teema

Tuotanto

  • Jouko Aaltonen, Illume Oy

Takaisin elokuviin