Mao Zedongin ajatukset oli koottu pieneksi punaiseksi kirjaksi, joka on yksi maailman levinneimpiä kirjoja. Sitä heilutettiin myös Suomen mielenosoituksissa 1960- ja 1970-luvuilla. Pieni ja punainen oli myös kylmän Suomen maolainen liike. Hetken näytti siltä, että maolaisuudesta olisi tullut sukupolven johtava liike myös Suomessa, kuten tapahtui Norjassa ja pitkälti Ruotsissakin. Miksi näin ei käynyt meillä?
Maolaiset olivat monessa asiassa oikeassa. He olivat kriittisiä Neuvostoliittoa kohtaan, vastustivat Tšekkoslovakian miehitystä ja puhuivat ensimmäisten joukossa suomettumisesta. He vastustivat myös Kekkosen ylivaltaa ja hänen uudelleen valintaansa poikkeuslailla. Mutta entiset maolaiset eivät ole juurikaan kerskailleet oikeassa olollaan. He ovat pitäneet matalaa profiilia. Miksi?
Minkälaisen sosialismin nämä aktivistit olisivat halunneet Suomeen? Ja millä keinoin? Missä entiset aktivistit ovat nyt ja mitä he ajattelevat vallankumouksellisesta nuoruudestaan?
Kaikkiin näihin kysymyksiin etsitään vastausta sukeltamalla menneisyyteen. Elokuva käsittelee aikakautta iloineen ja suruineen henkilöiden oman kokemuksen kautta ja heidän näkökulmastaan välttäen liiallista jälkiviisautta. Monet muistavat nuoruuttaan kriittisesti, huvittuneestikin mutta myös nuorta itseään ymmärtäen. Nyt voi olla vaikea hahmottaa, mitä oli olla valtajulkisuuden ja muun vasemmiston halveksima maolainen 1970-luvun Kekkoslovakiassa? Millaisia uhrauksia liikkeen jäsenet joutuivat tekemään aatteensa eteen? Entä mitä todellisesta Kiinasta tiedettiin tuolloin? Ja mikä on se ideologinen perintö, joka maolaisuudesta on jäänyt jäljelle?
Suomen maolaisuuden tarina kuvaa yleisemminkin sitä, millaista on olla mukana pienessä aatteellisessa ryhmässä, joka helposti kääntyy sisäänpäin.
Elokuva hyödyntää monipuolisesti arkistomateriaalia. Värikäs elokuvamateriaali näyttää utopian samalla kun ihmisten omat valokuvat ja kaitafilmit tallentavat suomalaisen radikalismin arkea.