Sodan Silmät 1918

Kun antaa katseen kulkea vuoden 1918 sisällissodan valokuvissa, alkaa kiinnittää huomiota kiinnostavaan yksityiskohtaan: joka paikassa on lapsia, niin punaisten kuin valkoistenkin puolella. Lapset seuraavat harjoituksia ja paraateja, innostuvat sodasta, leikkivät raunioissa ja keräävät hylsyjä. He ovat mukana, kun haavoittuneita evakuoidaan, vanhempia lasketaan sankarihautoihin, viedään vankileireihin tai teloitetaan. Kuvissa tulevat sukupolvet katsovat sotaa, sodan kuvat syöpyvät kansakunnan tajuntaan.

Sata vuotta vanhat valokuvat Suomesta tuovat vahvasti mieleen nykyhetken uutiskuvat Syyriasta ja Irakista, joissa lapset taas kerran todistavat sodan julmuudesta, kärsivät ja osallistuvat itsekin taisteluihin. On hyvä muistaa, että meidänkin sisällissodassamme oli lapsisotilaita. Lapset, olivatpa he häviäjän tai voittajan puolella, ovat aina sodan todellisia uhreja.

Tarina kerrotaan molemmilta puolilta, alkaen vaiheista jolloin työväenkaarteja ja suojeluskuntia perustetaan. Lapset ja nuoret poseeraavat aseiden kanssa ymmärtämättä, mitä on tulossa. Sodan uho ja tuho tallentuivat valokuviin. Sodan kurjimuksessa koko lapsuuden käsite tavallaan katosi. Pieniäkin lapsia, 10 ikävuoden tienoilla, palveli lähetteinä ja muissa avustavissa tehtävissä. Taisteluihin osallistui alle 16 vuotiaita molemmin puolin. Lapsia myös kaatui ja haavoittui, ja kuvat sotilassairaaloiden pienistä potilaista koskettavat edelleen. Lapset näkivät vanhempiensa vangitsemisia, jopa kuolemia. Lapsista ei välttämättä ehditty paljoa huolehtia, useissa kuvissa erityisesti pojat ovat leikkimässä aseilla, keräämässä romua tai muuten taistelun jälkiä katsomassa. Kuolema oli läsnä vankileireillä, joilla oli myös lapsia. Hautajaiskuvissa lapset ovat usein totisina eturivissä kuoppaan tuijottamassa. Sodan jälkeen otetut kuvat todistavat orpojen suuresta määrästä, mutta myös elämän jatkumisesta.

Sotaorpoja oli 20 000, joista suurin osa punaisia. Lisäksi sota tuotti lähes kaksituhatta alle 16-vuotiasta uhria: kuolleita, vangittuja, kadonneita ja leireillä nääntyneitä. Taisteluissa kaatuneita lapsia oli 103, murhattuja tai teloitettuja 76. Lisäksi vankileireillä teloitettiin vähintään 20 lasta.

Elokuvaa varten käytiin läpi tuhansia kuvia arkistoista ja museoista eri puolilta Suomea. Elokuva onkin omistettu niille valokuvaajille, jotka kuvasivat sodan tapahtumat ja niille jotka kuvat ovat säilyttäneet meille yhdessä uudelleen nähtäviksi. Elokuvassa ei ole selostustekstiä, kuvat puhuvat itse puolestaan.

Elokuvan toinen ohjaaja Seppo Rustanius on tehnyt pitkän ja merkittävän uran vuoden 1918 tapahtumia käsittelevien dokumenttielokuvien tekijänä. Hän on aiemmin tehnyt elokuvat muun muassa naispunakaartilaisista, punaorvoista, venäläisten kohtalosta ja valkoisista teloittajista. Kuvien käsittelystä vastaa Rustaniuksen monivuotinen luottokuvaaja Pekka Aine ja äänisuunnittelusta Martti Turunen. Leikkaajana on toiminut Tuuli Kuittinen. Elokuvaa ovat rahoittaneet Suomen Elokuvasäätiö, AVEK, Kirkon Mediasäätiö ja Kordelinin rahasto. Se on tehty yhteistyössä Yleisradion kanssa, tuotantoyhtiö on Illume Oy.

Tietoja

Alkuperäiskieli Suomi
Tuotantovuosi 2018
Kesto 22 min

Tekijät

Ohjaus Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus)
Seppo Rustanius (myös käsikirjoitus)
Kuvaus Pekka Aine F.S.C
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Franz Schubert Kinderszenen, esittäjänä Tuija Hakkila
Leikkaus Tuuli Kuittinen
Grafiikka Onni Aaltonen
Kuvatoimittaja Iisa Aaltonen
Kuva-asiantuntija Jukka Kukkonen
Tuotantopäällikkö Jenny Timonen
Tuotantosihteeri Oona Saari
Värimäärittely Antti Peltoranta
Apulaisleikkaaja Antti Tuomikoski
Tuottaja Jouko Aaltonen

Takaisin elokuviin