Tuhansien raitojen miehet

Tuhansien raitojen miehet kertoo studiomuusikoista ja heidän kultakaudestaan1960–90-luvulla, ennen kuin digitalisoituminen muutti peruuttamattomasti äänitelevyjen tuotantotapaa. Studioiden ydinryhmäksi valikoitui pieni porukka, jota kaikki tuottajat halusivat käyttää. Heidän avuihinsa kuuluivat koko populaarimuusikin tyylikirjon hallinta ja salamannopea nuotinlukutaito. Kapellimestarien käsissä nämä rautaiset ammattilaiset olivat kuin muovailuvahaa, jotka luovuudellaan pystyivät tarjoilemaan aina kulloiseenkin levytykseen tarvittavat soundit ja kompit.
Elokuvassa Suomen kompiksi itseään nimittänyt ydinryhmä kokoontuu kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen studioon soittamaan ja tarinoimaan. Pääosissa nähdään tuhansilla levyillä soittaneet studioketut: rumpali Tapani ”Nappi” Ikonen, basisti Heikki ”Häkä” Virtanen, kosketinsoittaja Olli ”Puppe” Ahvenlahti, kitaristi Juha Björninen, rumpali Vesa Aaltonen ja kitaristi Janne Louhivuori. Louhivuori vastaa myös dokumentin musiikin tuotannosta ja orkesterin johdosta. Tärkeä rooli on myös legendaarisella kitaristilla Heikki Laurilalla, jonka ykkösasema Gramexin soitettujen raitojen listalla on ollut pitkään täysin lyömätön. Eläkepäiviään viettävä 83-vuotias Laurila tavataan hänen nykyisessä kodissaan Nizzassa.
Ohjelman on ohjannut ja käsikirjoittanut musiikkijournalisti Tommi E. Virtanen, jonka aiempiin töihin lukeutuu mm. Tosi tarina -dokumentteja sekä useita tietokirjoja. Elokuvan on tuottanut Jouko Aaltonen ja Illume Oy. (2017)

Tietoja

Alkuperäiskieli Suomi
Genre Dokumentti, musiikkidokumentti
Tuotantovuosi 2017
Tuotantomaa Suomi
Kesto 60 min
Traileri https://www.youtube.com/watch?v=NZgyqyd-Ml4

Tekijät

Ohjaus Tommi E. Virtanen (myös käsikirjoitus)
Kuvaus Jani Kumpulainen F.S.C, Tommi E. Virtanen, Hannu-Pekka Vitikainen
Äänitys Jukka Nurmela
Äänisuunnittelu Jukka Nurmela
Sävellys Janne Louhivuori
Leikkaus Antti Tuomikoski
Tuottaja Jouko Aaltonen, Illume Oy
Leikkausassistentti Leo Suonikko
Tuotantopäällikkö Jenny Timonen & Marianne Mäkelä
Tuotantoassistentti Saara Karppinen

Takaisin elokuviin