Lähettiläät

Mitä on olla nomadi? Muuttaa paikasta toiseen elantonsa perässä. Elää olosuhteissa, jotka eivät aina ole omassa kontrollissa. Olla jäsenenä ryhmässä jolla on yhteiset rituaalit, uskomukset ja jopa yhteinen kieli. Diplomaatit ovat oma heimonsa; he ovat nykypäivän nomadeja.

Lähettiläät on dokumenttielokuva länsimaisista diplomaateista ja heidän erityisestä elämänmuodostaan. Elokuva seuraa yhden diplomaattiperheen, Lindholmien, elämää ja työtä. Glen on Suomen suurlähettiläänä New Delhissä, kokenut diplomaatti, jolla on pitkä työura kolmannen maailman maissa. Hänen vaimonsa Tuovi on koulutukseltaan laboratoriohoitaja, mutta on nyt keskittynyt olemaan diplomaatin vaimo – joka on kovaa työtä. Perheessä on kolme lasta, kaksi vanhinta elävät jo omaa elämäänsä, mutta nuorin, Annette, kohtaa uuden maailman ja kulttuurin perheen muuttaessa Intiaan.

Elokuva tarkastelee diplomaattien kansainvälistä yhteisöä ja kanssakäymistä Intiassa ja Nepalissa. He tapaavat toisiaan usein, sekä virallisesti että epävirallisesti. Tämä erityinen elämäntapa on tavallaan oma kulttuurinsa. Monesti ero suurlähetystön muurien sisällä vietettävän elämän ja ulkopuolisen maailman välillä on suuri. Mutta diplomaatin työ ei ole pelkkää juhlaa. Esimerkiksi Intian ja Pakistanin välikohtaus vaikuttaa Lindholmien jokapäiväiseen elämään.

Lähettiläät kertoo tarinan Linholmeista, mutta on samalla myös elokuvallinen essee diplomatian peruskysymyksistä, edustamisesta, muodosta ja vallasta. Se on elokuva suuresta ja pienestä, kansainvälisen politiikan suurista kuvioista nähtynä yhden perheen perspektiivistä.

Tietoja

Alkuperäinen nimi Ambassadors
Tekstityskieli englanti
Genre Dokumentti
Tuotantovuosi 2003
Tuotantomaa Suomi
Kesto 57 min

Tekijät

Ohjaus Jouko Aaltonen (myös käsikirjoitus)
Elokuvaus Marita Hällfors
Äänisuunnittelu Martti Turunen
Sävellys Tapani Rinne
Leikkaus Kimmo Kohtamäki

Esitykset ja palkinnot

TV-esitykset

  • 01.02.2004 Ykkösdokumentti

Festivaalit

  • 01.01.2005 Freiburg Film Forum
  • 25.11.2004 Kettupäivät
  • 01.01.2004 Nafa festivaalit, Viro
  • 01.01.2004 Moskovan antropologisen elokuvan festivaali
  • 01.01.2004 Astra Film Festival (kunniamaininta)
  • 01.01.2004 Travelling International Northern Festival
  • 01.01.2004 DocPoint

Tuotanto

  • Pertti Veijalainen, Illume Oy

Takaisin elokuviin