Musiikin muisti – lauluja menneiltä ajoilta (5-osainen sarja)

Suomalaiset ovat laulajakansaa, josta kertovat esim. kuoroharrastus ja karaokeinnostus. Meillä on myös vankka omaleimainen, syvältä menneisyydestä kumpuava laulutraditio.
Mirja Metsolan ohjaamassa Musiikin muisti- sarjan kakkososassa tunkeudutaan säestyksettömän suomalaisen kansanlauluperinteen historialliseen ytimeen: yksiäänisestä kalevalaisesta karjankutsuihin ja moniääniseen inkeriläiseen runolauluun, päätyen Euroopasta päin omaksuttuun, itse muokattuun säkeistölauluun, virsiin, polskiin ja arkkiveisuihin.
Käsikirjoittaja Heikki Laitisen valitsema musiikki on kiehtovaa myös lyriikoiltaan, ja
jokainen kappale lajinsa klassikko. Esiintyjät, Suomen valovoimaisimmat ammattikansanmuusikot Taito Hoffren, Maari Kallberg, Sirkka Kosonen, Pekko Käppi , Heikki Laitinen, Anna-Kaisa Liedes, Outi Pulkkinen ja Eero Turkka innostavat myös katsojaa laulamaan mukana. Laulajat ovat perehtyneet vanhoihin laulutyyleihin ja äänenmuodostustapoihin. Sarjan jokainen viidentoista minuutin mittainen osa on kiehtova sekoitus soolo-ja yhteisesityksiä.
Sarja on kuvattu Piiparilassa, Jorma Panulan säätiön mahtavassa hirsilinnassa.

Information

Original language suomi
Production year 2011
Production country Finland
Running time 15 min

Crew

Direction Mirja Metsola
Script Heikki Laitinen, Mirja Metsola
Cinematography Timo Peltonen
Sound recording Anders Pohjola
Editing Timo Peltola

Screenings and awards

Festivals

  • 19.03.3012 Worldfilm 2012 Tartu / Estonia
  • 07.03.2012 Tampere Film Festival 2012 / Finland

Production

  • Pertti Veijalainen, Illume Oy

Back to the films